Tukitoiminnot

Navigaatio

Tiedotteet vuodelta 2009

Sirpa Puhakka: Arvonlisäverotuksen kiristäminen kolahtaa pientuloisiin

- Pääministeri Matti Vanhasen ja valtiovarainministeri Jyrki Kataisen kannattama yleisen arvonlisäveron korottamisesitys  22 prosentista 25 prosenttiin lisää verotuksen sosiaalista eriarvoisuutta, arvioi Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka vieraillessaan Loviisassa. 25.8.2009

Vasemmistoliiton puoluehallitus: Työttömyyskorvauksien maksamista vauhditettava ja tasoa nostettava

Vasemmistoliiton puoluehallitus vaatii työttömien elämäntilanteen helpottamista ja toimeentulon turvaamista. Työttömyyskorvauksien maksamiseen on pistettävä vauhtia ja työttömyyspäivärahan sekä työmarkkinatuen tasoa on nostettava tuntuvasti. 22.8.2009

Paavo Arhinmäki: Eduskunnalta vaaditaan isänmaallinen ryhtiliike valtionyhtiöiden puolesta

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki vetoaa koko poliittiseen oppositioon ja hallituspuolueiden kansanedustajiin, että eduskunta ei antaisi hallitukselle valtuuksia valtionyhtiöiden myymiseen. 21.8.2009

Vasemmistoliitto hakee viestintäpäällikköä, poliittista sihteeriä ja hallintopäällikköä

Vasemmistoliitto r.p. hakee tiimiinsä puoluetoimistolle asiantuntijatehtäviin uusia osaajia. Haluatko tehdä pitkäjänteistä, itsenäistä työtä yhdessä hyvän työyhteisön kanssa? 21.8.2009

Sirpa Puhakka: Normien purkaminen ei ratkaise kuntien talousongelmia

Kuntapalveluiden vähimmäisnormit määrittävät palvelujen laatua ja henkilökunnan riittävän mitoituksen. 20.8.2009

Risto Kalliorinne: Alle 18-vuotiaille lakisääteinen nuorisovelvollisuus

Vasemmistoliiton 1. varapuheenjohtajan Risto Kalliorinteen mielestä peruskoulun jälkeen opintojen ulkopuolelle tippuneiden tilannetta on parannettava usealla tavalla. 20.8.2009

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä: Valtiovarainministerin budjettiesitystä korjattava

Työttömyyden kasvua ja sen muuttumista pitkäaikaiseksi on torjuttava korjaamalla valtiovarainministerin budjettiesitystä perusteellisesti.  19.8.2009

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä: Hallituksen puututtava Stora Enson toimintaan

Puun kasvu kiihtyy Suomessa. Siitä huolimatta metsäteollisuus vähentää tuotantoa ja sulkee laitoksia Suomessa. 19.8.2009

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä: Suomen ja maailman hädänalaisten vastakkainasettelu tyrmistyttävää

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä pitää käsittämättömänä sitä, että myös hallituspuolue Vihreät on asettamassa vastakkain kaksi apua tarvitsevaa ryhmää, hädässä olevat Suomessa ja kehitysmaissa. 19.8.2009

Annika Lapintie: Varallisuusvero palautettava

Täällä Pohjois-Karjalassa odotetaan levottomina tietoa Uimaharjun sellutehtaan kohtalosta. Stora Enson pitäisi ilmoittaa päätöksistään lähiaikoina. Tehtaan sulkemisella olisi laaja kielteinen vaikutus koko maakuntaan. 18.8.2009

Vasemmistoliitto vaatii tasa-arvoa kuntapalkkoihin

Vasemmistoliiton työvaliokunnan mielestä kuntien työntekijöille on turvattava oikeudenmukaiset palkankorotukset heti uuden sopimuskauden alussa. 14.8.2009

Vasemmistoliiton rahoitustietoja vuosilta 2007, 2008 ja 2009

Vasemmistoliitto vaatii, että vaalirahoitusta käsittelevässä Tarastin työryhmässä asetetaan kampanjakatot sekä puolueille että yksittäisille ehdokkaille. Yksittäisten lahjoitusten enimmäissumman määrittely ei riitä. 13.8.2009

Sirpa Puhakka: Suomen puututtava aktiivisemmin Venäjän ihmisoikeusrikkomuksiin

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka vaatii Suomen virallisia edustajia puuttumaan vahvemmin Venäjällä tapahtuneisiin ihmisoikeusrikkomuksiin. 12.8.2009

Paavo Arhinmäki: Valtio-omisteisen Sampon tuesta kokoomukselle nopea ja puolueeton selvitys

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäen mielestä finanssikonserni Sampon kokoomukselle viime eduskuntavaalien alla antama 75 000 euron tuki on törkeyden huipentuma vaalirahoitusjupakassa. 8.8.2009

Sirpa Puhakka: Ravintolaruoan arvonlisäveroa laskettava

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka esittää ravintolaruoan arvonlisäveron laskemista 17 prosenttiin nykyisestä 22 prosentista. 6.8.2009

Paavo Arhinmäki: Valtiovarainministeriön esitys ei pura työttömyyspommia

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäen mukaan hallituksella jää vielä budjettiriiheen paljon korjattavaa valtiovarainministeriön esitykseen ensi vuoden budjetista. 29.7.2009

Paavo Arhinmäki: Hallituksen hihat ylös nuorison työllistämisessä

- Nuorten työllisyystakuusta on pidettävä tiukasti kiinni, vaatiiVasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki maakuntakierroksella Kainuussa. 23.7.2009

Risto Kalliorinne: Verkkokalastus kiellettävä Saimaalla norppien pesimäaikana

Vasemmistoliiton 1. varapuheenjohtaja Risto Kalliorinteen mielestä uutiset saimaannorpan suojelun tilanteesta, poikaskadosta ja kuuttien hukkumisista ovat järkyttäviä. Vapaaehtoisten verkkokalastusrajoitusten epäonnistuminen on tosiasia. 14.7.2009

Risto Kalliorinne: Työllistävällä elvytyksellä voidaan välttää 90-luvun laman uusiutuminen

Vasemmistoliiton 1. varapuheenjohtajan Risto Kalliorinteen mielestä irtisanomisten määrän kolminkertaistuminen ja yt-neuvotteluiden piirissä olevien ihmisten määrän kymmenkertaistuminen viime vuoteen verrattuna osoittaa jälleen sen, että valtion elinkeino- ja työllisyyspolitiikassa ollaan epäonnistumassa. 9.7.2009

Vasemmistoliiton 1. varapuheenjohtaja Risto Kalliorinne: Uusi sukupolvi myös eduskuntaryhmään

Vasemmistoliiton 1. varapuheenjohtajaksi kahden vuoden "vuorotteluvapaan" jälkeen palannut Risto Kalliorinne on tyytyväinen, että puolue on saanut uuden sukupolven puoluejohdon. Seuraavan kahden vuoden keskeinen toiminnan tavoite on, että myös puolueen eduskuntaryhmään saadaan tuoretta voimaa. Ikääntyneen kansanedustajajoukon voimin on liian vaikeaa saada uutta kannatusta nuorempien sukupolvien keskuudesta, mikä kuitenkin on puolueen tulevaisuuden kannalta keskeinen kohtalonkysymys. 27.6.2009

Paavo Arhinmäki valittiin Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi

Vasemmistoliiton puoluevaltuusto on valinnut Helsingissä kansanedustaja Paavo Arhinmäen puolueen uudeksi puheenjohtajaksi. 27.6.2009

Vasemmistoliiton puoluevaltuuston kokousta seurataan reaaliajassa Twitterissä

Vasemmistoliiton puoluevaltuuston valitessa puolueelle uuden puheenjohtajan lauantaina 27.6. on kokouksesta tarjolla reaaliaikainen seuranta osoitteessa http://twitter.com/vasemmisto. 26.6.2009

Vuorovaikuta.org – puheenjohtajaehdokastentti kiinnosti eilen yli 400 ihmistä

Vasemmistoliiton puheenjohtajaehdokkaat Paavo Arhinmäki ja Merja Kyllönen olivat eilen klo 18-20 avoimessa nettitentissä osoitteessa http://vuorovaikuta.org ja vastasivat kymmeniin kysymyksiin. 26.6.2009

Paavo Arhinmäki: Massatyöttömyys vaatii hallitukselta täyskäännöstä talouspolitiikassa

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäen mielestä työttömien määrän kasvaminen yli kolmensadantuhannen osoittaa sen, että Suomen hallitus on tehnyt täysin epäonnistunutta elvytyspolitiikkaa. 23.6.2009

Paavo Arhinmäki: Pääministeripuolueen vaalirahasotkut vievät uskottavuuden ja toimintakyvyn hallitukselta

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäen mielestä hallituksen uskottavuus ja toimintakyky ovat nollalukemissa pääministeri Matti Vanhasen vaalirahapuheiden vaihtuessa päivittäin. 22.6.2009

Sirpa Puhakka: Suomessa siirryttävä valikoivaan asevelvollisuuteen

- Suomessa tulee siirtyä valikoivaan asevelvollisuuteen. Koko ikäluokan kattavalle asevelvollisuudelle ei ole turvallisuuspoliittisia perusteita, arvioi Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka. 18.6.2009

Puoluehallitus: Elvytystä lisättävä NYT

Vasemmistoliiton puoluehallitus vaatii Vanhasen hallitukselta tuntuvaa talouden elvytystä, jotta kasvussa oleva työttömyys ei räjähdä käsiin.- Suomella ei ole varaa säästää työttömyyden hoidossa, puoluehallitus painottaa. 17.6.2009

Sirpa Puhakka: Puolueiden vaalirahoituksen avoimuudelle kirkkaat pelisäännöt

Vasemmistoliiton mielestä puolueiden vaalirahoituksen avoimuudesta on sovittava tarkat ja kirkkaat säännöt Tarastin työryhmässä. 15.6.2009

Työvaliokunnan tiedote: Martti Korhonen eroaa Vasemmistoliiton puheenjohtajan tehtävästä

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen ilmoitti tänään pidetyssä puolueen työvaliokunnan kokouksessa erostaan. Korhonen jättää tehtävänsä välittömästi. 10.6.2009

Eurovaalien vaalitappio

Sunnuntaina järjestetyissä eurovaaleissa Vasemmistoliiton ehdokkaille annettiin yhteensä 98 593 ääntä. Vaaleissa saatu 5,9 prosentin ääniosuus ei riittänyt paikkaan EU-parlamentissa. Vasemmistoliitto menetti 52 698 ääntä edellisiin vuoden 2004 eurovaaleihin verrattuna. Äänestysaktiivisuus oli edellisvaaleja heikompi eli laski 41,1 %:sta 40,2 %:iin. 8.6.2009

Annika Lapintie: Presidentin- ja eurovaalit yhdistettävä

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie esittää presidentin- ja eurovaaleja pidettäväksi yhteisenä vaalipäivänä. 6.6.2009

Vasemmistoliitto julkisti puolueen eurovaalikampanjan tulot ja menot

Vasemmistoliitto haluaa lisätä vaalirahoituksen avoimuutta julkaisemalla oman valtakunnallisen eurovaalibudjettinsa tulot ja menot verkkosivuillaan. 5.6.2009

Martti Korhonen: Valtion omistajapolitiikasta puuttuu vastuu ja moraali

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhosen mielestä valtion omistajapolitiikasta on tyystin kadonnut vastuu ja moraali. 4.6.2009

Sirpa Puhakka: Puolueiden keskusteltava netin kampanjointisäännöistä vaalien jälkeen

Vasemmistoliiton puoluesihteerin Sirpa Puhakan mielestä eurovaalien jälkeen on syytä käydä keskustelua verkon vaalikirjoittelun ja –mainonnan rajoista. 4.6.2009

Martti Korhonen: Hallituksen sisäisen riitelyn loputtava

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Martti Korhosen mielestä hallituksen on lopetettava riitansa ja keskityttävä työttömyyden vähentämiseen ja ilmastomuutoksen torjuntaan. 30.5.2009

Annika Lapintie: Lamasta huolimatta Suomen asekauppaa hillittävä

Hallituksen EU-seloteko haaveilee 2020-luvun unionista, joka on kansainvälisen turvallisuuden vahva tuottaja. Aktiivinen asekaupan valvonta voisi osaltaan tehdä unionista sellaisen. Asekauppa ei luo turvallisuutta - päinvastoin seurauksena on kärsimystä. 30.5.2009

Sirpa Puhakka: Vanhasen uusi verolinjaus tervetullut

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka pitää pääministeri Matti Vanhasen tänään Suomenmaassa esittämää linjausta eurooppalaisesta veroyhteistyöstä tervetulleena ja tarpeellisena. Nyt Puhakka toivoo Vanhaselta lisää konkretiaa. 29.5.2009

Martti Korhonen: Työajan lyhentämistä harkittava työttömyyden torjumiseksi

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen vaatii hallitukselta tehokkaita toimia työttömyyden torjumiseksi. Korhosen mielestä tänään julkistetut uudet työttömyysluvut ovat erittäin huolestuttavia. 26.5.2009

Annika Lapintie: Tasavallan presidentti on voimavara

Vasemmistoliitto korostaa, että kaikessa toiminnassa niin kotimaan eduskunnassa kuin Euroopan parlamentissa ja EU:n neuvostossa mielessä on pidettävä tavallisen suomalaisen etu. 26.5.2009

Sirpa Puhakka: Eurovaalikuume syö hallituksen luottamusta

Pääministeri Vanhasen johtama hallitus potee vaalikuumetta.– Päähallituspuolueet kokoomus ja keskusta ovat ajautuneet nokitteluun keskeisistä hallitusohjelmaan kirjatuista asioista. Aluepolitiikasta on tullut hallituksen keskinäisen kiistelyn pelinappula, arvioi Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka puhuessaan Sodankylässä. 25.5.2009

Sirpa Puhakka: Suurten puolueiden kannanotot lähdesuojan murtamiseen huolestuttavia

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka pitää keskeisten puolueiden puheenjohtajien kantoja lähdesuojaan huolestuttavina. 25.5.2009

Aino-Kaisa Pekonen: Lähdesuojan murtaminen vaarantaa tiedotusvälineiden toiminnan

Vasemmistoliiton 2. varapuheenjohtaja Aino-Kaisa Pekosen mielestä kaavailut toimittajien lähdesuojan murtamiseksi vaarantavat tiedonvälityksen keskeisimmän funktion. 20.5.2009

Martti Korhonen: Hallitus tekemässä Suomesta veroparatiisia

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen vaatii hallitusta luopumaan sijoitusrahastolain muuttamisesta veroparatiiseja suosivaksi. Korhosen mielestä nykyisen talouskriisin aikana on tiukennettava rahamarkkinoiden sääntelyä höllentämisen sijaan. 20.5.2009

Sirpa Puhakka: Avioliitto mahdollistettava myös samaa sukupuolta oleville

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakan mielestä avioliittolaista on tehtävä sukupuolineutraali eli myös samaa sukupuolta olevien parien on voitava solmia avioliitto. Puhakka puhui sunnuntaina Helsingissä. 18.5.2009

Martti Korhonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka syrjäyttää pätkätyöläiset

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhosen mielestä hallituksen on lopetettava työttömien ihmisten ahdinkoa lisäävä poliittinen peli ja tunnustettava reilusti tekemänsä virheelliset talous- ja budjettiratkaisut. 16.5.2009

Sirpa Puhakka: Ihmisten loukkaaminen ei ole sopivaa edes eduskunnassa

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka on pettynyt tiistaina perheen sisäisestä adoptiosta käydyn eduskuntakeskustelun tasoon. 13.5.2009

Vasemmistoliitto edellyttää ehdokkailtaan ennakkoilmoitusta vaalirahoituksesta

Vasemmistoliiton tavoitteena on lisätä vaalirahoituksen avoimuutta. Vasemmistoliiton puoluehallitus edellyttääkin eurovaaliehdokkailtaan ennakkoon tehtävää vaalirahoitusilmoitusta Valtiotalouden tarkastusvirastolle. 13.5.2009

Sirpa Puhakka: Pääministeri Vanhanen piittaamaton Euroopan parlamentin asemasta

-   Euroopan parlamentissa vastakkain eivät ole eri maiden edut, vaan siellä tehdään politiikkaa arvovalintojen pohjalta kuten Suomen eduskunnassa tai hallituksessa, vastaa Vasemmistoliiton puoluesihteeri, euroehdokas Sirpa Puhakka pääministeri Vanhasen Eurooppa-päivän puheisiin. 10.5.2009

Vasemmistoliiton eurovaaliehdokkaat ovat omantunnon ääniä

Omatunto on vasemmistoliittolainen, sanoi puolueensa eurovaalikampanjan torstaina Helsingissä avannut puheenjohtaja Martti Korhonen. 7.5.2009

Martti Korhonen: Koko eduskunta rakentamaan yhteistä työllisyyspakettia

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen on huolissaan alati pahenevasta työllisyystilanteesta. Oulussa vappupäivänä puhunut Korhonen kutsuu kaikkia puolueita mukaan yhteisiin talkoisiin rakentamaan uutta työllisyyspakettia. 1.5.2009

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie Loimaalla ja Mynämäessä

Kansa protestoi tukemalla kiukkupäissään politiikan helppoheikkejä. 1.5.2009

Johtava ylilääkäri Jukka Kärkkäinen Vasemmistoliiton eurovaaliehdokkaaksi

Vasemmistoliitto nimesi tänään eurovaaliehdokkaakseen johtavan ylilääkärin, lääketieteen tohtori Jukka Kärkkäisen Turusta. 28.4.2009

Martti Korhonen: Rohkea työllisyyselvytys on paras lamalääke

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen esittää Vanhasen hallitukselle talouspolitiikan kurssin muutosta, jotta talouslamasta päästäisiin mahdollisimman pienin kustannuksin. 28.4.2009

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka ehdolle eurovaaleihin

Vasemmistoliiton puoluesihteeri, Helsingin kaupunginvaltuutettu Sirpa Puhakka asettuu ehdolle kesäkuussa järjestettäviin eurovaaleihin. 27.4.2009

Annika Lapintie: Hallitus ja vihreät ajavat kiivainta ydinvoiman lisärakentamista

Ydinenergian hinta on painettu alas ympäristön kustannuksella. Ydinvoima muuttuisi nopeasti kannattamattomaksi jos voimayhtiöt joutuisivat kattamaan kaikki uraaninlouhinnan ja ydinjätteiden ympäristövaikutukset. Päästökaupasta johtuvat ansiottomat windfall-voitot vääristävät tilannetta ydinvoimayhtiöiden eduksi entisestään. 25.4.2009

Martti Korhonen: Päivähoito kuntoon rahalla ja lainsäädännöllä

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Martti Korhosen mukaan nyt tarvitaan lainsäädäntöä päiväkotien ryhmäkokojen pienentämiseksi. Lisäksi hallitukselta on Korhosen mukaan tultava vetoapua kuntien varhaiskasvatuksen määrärahoihin. 25.4.2009

Sirpa Puhakka: Keskustan veropuheet saatava teoiksi

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka tukee keskustan piirissä noussutta tavoitetta hyvätuloisten verotuksen nostamisesta. 23.4.2009

Rovaniemeläinen Saara Hartzell Vasemmistoliiton eurovaaliehdokkaaksi

Vasemmistoliiton puoluehallitus nimesi tänään 56-vuotiaan Saara Hartzellin ehdokkaaksi kesäkuussa pidettäviin eurovaaleihin. 22.4.2009

Martti Korhonen: Aktiivinen ote Venäjän turvallisuussopimusaloitteeseen

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Martti Korhosen mielestä Suomen ja Euroopan unionin tulisi suhtautua aktiivisemmin Venäjän aloitteeseen uudesta eurooppalaisesta turvallisuussopimuksesta. 21.4.2009

Martti Korhonen: EU:lle aloite globaalin markkinatalouden suitsimisessa

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen haluaa EU:n ottavan aloitteen globaalin markkinatalouden suitsimisessa.  18.4.2009

Vasemmistoliitto avasi eurovaalisivustonsa

Vasemmistoliitto on avannut eurovaalisivustonsa osoitteessa http://vasemmistoliitoneurooppa.fi. Sivuilla on muun muassa eurovaalikone, joka auttaa löytämään oman suosikin Vasemmistoliiton eurovaaliehdokkaiden parista. 18.4.2009

Minna Sirnö: Vasemmistoliitto valitsee ihmisten Euroopan

Kansanedustaja Minna Sirnö (vas.) sanoo Vanhasen hallituksen eläneen kaukana ihmisten arjesta EU-selontekoa tehdessään. Sirnön mukaan EU on tienhaarassa, jossa vaihtoehtoina ovat ihmisten Eurooppa ja rahan Eurooppa. Vasemmistoliitto valitsee ihmisten Euroopan. 16.4.2009

Sirpa Puhakka: Luokkakokojen pienentäminen määriteltävä laissa

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka vaatii valtiolta korvamerkittyä rahaa peruskoulun luokkakokojen pienentämiseen, jotta jokainen oppilas saa tasapuolisesti tukea ja turvaa opin tiellä. 4.4.2009

Martti Korhonen: Johdon osakepalkkioista luovuttava valtionyhtiöissä

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen vaatii osakepalkkiojärjestelmien lakkauttamista valtionyhtiöissä. Johdon palkitsemisen perusteiden pitäisi Korhosen mielestä olla työn tulokseen perustuvia ja läpinäkyviä, samaan tapaan kuten muunkin henkilöstön. 3.4.2009

Aino-Kaisa Pekonen: Palvelusetelit johtavat kahden kerroksen sosiaali- ja terveydenhuoltoon

Vasemmistoliiton 2. varapuheenjohtaja Aino-Kaisa Pekosen mielestä palveluseteleiden myötä ihmiset jaetaan kahteen eri kastiin sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden saamisen osalta. 1.4.2009

Paavo Arhinmäki: Hämärähommaa rautatieaseman kellotornissa

Kansanedustaja, Vasemmistoliiton 1. varapuheenjohtaja Paavo Arhinmäki on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen koskien Helsingin rautatieaseman kellotornin korjausurakkaa. 1.4.2009

Martti Korhonen: Vain voimakas elvytys voi estää laman syvenemisen

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Martti Korhosen mukaan Suomen kansantalous tarvitsee nyt voimakasta elvyttävää piristysruisketta. 31.3.2009

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Annika Lapintie ehdolle Euroopan parlamenttiin

Suomen kansantalous on ajautumassa kansainvälisen kapitalismin kriisin mukana kovaa kyytiä yhä syvempään lamaan. Suuryritysten irtisanomien ja lomauttamien työntekijöiden joukko vain kasvaa päivä päivältä. 28.3.2009

Martti Korhonen: Uusiutuvan energian tuotanto kaksinkertaistettava jäljellä olevalla hallituskaudella

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen esittää laajoja ympäristöinvestointeja talouden elvyttämiseksi ja päästöjen sekä kulutuksen vähentämiseksi. 28.3.2009

Sirpa Puhakka: Kehysriihessä tulee nostaa kuntien valtionosuuksia

Hallituksen tulee nostaa kuntien valtionosuuksia ensi vuoden budjetissa. Tästä on päätettävä tällä viikolla kehysriihen yhteydessä, esittää Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka. 23.3.2009

Annika Lapintie: Suomen pitäisi ajaa Venäjän EU-jäsenyyttä

Nato on koko neuvostojärjestelmän sortumisen jälkeen lähestynyt kovalla vauhdilla nyky-Venäjän rajaa. Se on huikea matka lyhyessä ajassa Elbeltä kohti Moskovaa. 23.3.2009

Vasemmistoliitto avasi verkkosivut työhyvinvoinnin parantamiseksi

Vasemmistoliitto esittelee omat yksilöidyt näkemyksensä työhyvinvoinnin parantamiseksi tänään avatuilla kampanjointiverkkosivuilla http://vaikuta.org 19.3.2009

Martti Korhonen: Ruoan hinnan noususelvitys julkistettava

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen vaatii maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilaa julkistamaan välittömästi tilaamansa selvityksen siitä, kuka hyötyy eniten ruoan hinnan jatkuvasta noususta. Korhonen jätti asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle tiistaina. 17.3.2009

Minna Sirnö: Hallituksen nimettävä kaksi komissaariehdokasta

Pääministeri Vanhasen hallitus haparoi tasa-arvotyössään kaikilla politiikanteon aloilla. Räikeimmillään tämä tulee esiin kansallisissa EU-nimityksissä, jotka mitätöivät naispoliitikkojen pätevyyden, sanoo Vasemmistonaisten puhenainen, kansanedustaja Minna Sirnö 14.3.2009 Jyväskylässä Vasemmistonaisten tilaisuudessa. 16.3.2009

Vasemmistonaiset: Laman aiheuttajat vastuuseen

Vasemmistonaiset vaatii, etteivät tavalliset ihmiset joudu taas laman maksajiksi. Vaikka hallitus väittää, että laman syyt löytyvät ulkomailta, on myös Suomen pankkien ja finanssialan kannettava vastuunsa. Keinoja on, jos poliittista tahtoa ja oikeudenmukaisuutta löytyy. 16.3.2009

Paavo Arhinmäki: Ympäristöverojen tehtävä itsensä tarpeettomiksi

Kirkkonummella sunnuntaina puhunut Vasemmistoliiton 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Paavo Arhinmäki kritisoi voimallisesti valtiovarainministeri Jyrki Kataisen veronkorotus- ja menoleikkauspuheita. 15.3.2009

Sirpa Puhakka: Kanneoikeus ammattiliitoille

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka ehdottaa kanneoikeutta ammattiliitoille. Puhakka puhui sunnuntaina Etelä-Savon Vasemmistoliiton kokouksessa Pieksämäellä. 15.3.2009

Martti Korhonen: Leikkauslistojen sijaan rakentavaa elvytystä

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen on huolissaan valtionvarainministeri Jyrki Kataisen viime viikolla väläyttelemistä leikkauslistapuheista. 15.3.2009

Minna Sirnö: Erillinen elvytyspaketti lapsille

Elvytyspoliittinen päätöksenteko kohtelee kaltoin lapsia ja tekee lapsista näkymättömiä. Ei siis ihme, että sekä valtion että kuntien elvytyspaketeista on täysin unohtunut lasten hätä. 14.3.2009

Annika Lapintie: "Niin kauas eläkevuodet karkaavat"

Pääministeri Vanhaselle eläkkeet ovat talouspolitiikkaa, siksi pääministeri katsoo voivansa peukaloida ja leikitellä niillä samalla keveydellä kuin muillakin talouspolitiikan muuttujilla, joita hallitus sylkee ulos kuin taikuri kaneja silinteristä. 11.3.2009

Martti Korhonen: Hallitus tekemässä karhunpalvelusta työurien pidentämiselle

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Martti Korhosen mielestä alimman eläkeiän nostaminen 65 vuoteen Vanhasen hallituksen esittämällä tavalla saattaa johtaa täysin päinvastaiseen tulokseen kuin mihin sillä pyritään. 7.3.2009

Aino-Kaisa Pekonen: Montako kertaa julkinen hoiva-ala aiotaan pettää?

Vasemmistoliiton 2. varapuheenjohtajan Aino-Kaisa Pekosen mielestä hallituksen päätös nostaa alinta eläkeikää 63 vuodesta 65 vuoteen ajaa koko naisvaltaisen julkisen hoiva-alan entistä syvempään kriisiin. Alalla ei ole nyt, eikä varsinkaan tulevaisuudessa, tarpeeksi tekeviä käsiä, mikäli hallitus runnoo päätöksensä käytäntöön. 7.3.2009

Martti Korhonen: Työuria voidaan pidentää työssäjaksamisohjelmalla

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Martti Korhosen mielestä työssäjaksamisen parantamiseksi on laadittava laaja valtakunnallinen ohjelma. Hallituksen linjaama pakkoratkaisu alimman eläkeiän nostamisesta 63 vuodesta 65 vuoteen on hylättävä. 5.3.2009

Vasemmistoliitto jättää Lex Nokian käyttämättä

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka on pettynyt eduskunnan päätökseen hyväksyä Lex Nokiaksi kutsuttu laki. Puhakka toteaa, että Vasemmistoliitto ei työnantajana tule käyttämään hyväkseen lain sille antamia valtuuksia. 4.3.2009

Sirpa Puhakka: Eläkeratkaisu horjuttaa hallituksen luottamusta

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakan mielestä hallituksen tekemä päätös eläkeiän nostamisesta 65 vuoteen romuttaa työeläkejärjestelmän uskottavuutta. 1.3.2009

Martti Korhonen: Hallitus on vaarantamassa yhteiskuntarauhan nostamalla eläkeikää

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen vaatii hallitusta vetämään välittömästi pois päätöksensä nostaa alinta eläkeikää 63 vuodesta 65 vuoteen. Korhosen mukaan työelämän mielekkyyttä voidaan kohentaa pakkokeinojen sijasta parantamalla työssäjaksamista. Korhonen puhui lauantaina Oulussa. 28.2.2009

Martti Korhonen: Puolivälitarkastus osoittaa hallituksen kyvyttömyyden

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Martti Korhosen mielestä hallituksen puolivälitarkastus osoittaa sen, että hallituksella ei ole kykyä elvyttää taloutta eikä puuttua ihmisten kasvavaan eriarvoisuuteen. 25.2.2009

Martti Korhonen: Pk-yritysten konkurssit estettävä rahoituspaketilla

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen vaatii uutta rahoituspakettia pienille ja keskisuurille yrityksille. 22.2.2009

Sirpa Puhakka: Hallitukselta tekoja köyhyyden poistamiseksi hallitusohjelman puolivälitarkastelussa

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka muistuttaa, että työttömän peruspäivärahan taso on jäänyt viidessätoista vuodessa 24 prosenttia ja toimeentulotuki lähes 30 prosenttia ansiotason kehityksestä jälkeen. Puhakka puhui lauantaina Outokummussa Pohjois-Karjalan Vasemmistoliiton kokouksessa. 21.2.2009

Annika Lapintie: Kokoomus toistaa 1990-luvun laman virheitä

Valtiovarainministeriö arvioi Suomen kansantuotteen supistuvan tänä vuonna vähintään neljä prosenttia. Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan nyt tarvitaan "vaikeita rakenteellisia ratkaisuja". Ministerin puheessa kuuluu ikäviä kaikuja 1990-luvun leikkauslistoista. 21.2.2009

Paavo Arhinmäki: Yliopistojen autonomia ja tieteen riippumattomuus uhattuina

Kansanedustaja, Vasemmistoliiton 1. varapuheenjohtaja Paavo Arhinmäki vaatii aikalisää yliopistolakiuudistukselle. Hänen mukaansa yliopistoa koskeva lakiesitys on keskeneräinen ja kyseenalainen, ja se on pääosin pelkästään opetusministeriön ja yliopistojen ylimmän johdon voimalla valmisteltu. 19.2.2009

Vasemmistoliitolle maahanmuuttotyöryhmä

Vasemmistoliiton puoluehallitus nimesi seitsemänjäsenisen maahanmuuttopolitiikkaa työstävän ohjausryhmän. Työryhmä kartoittaa maahanmuuttajien kotoutumiseen liittyviä ongelmia ja esittää niihin konkreettisia ratkaisuehdotuksia. 18.2.2009

Vasemmistoliitolle kaksi uutta eurovaaliehdokasta

Vasemmistoliiton puoluehallitus vahvisti kokouksessaan 18.2. kaksi uutta eurovaaliehdokasta. Tuoreet eurovaaliehdokkaat ovat Vuokko Piippolainen (43 v.) Pietarsaaresta ja Juha Sandberg (31 v.) Porista. Molemmat ehdokkaat on alueillaan tunnettuja vasemmistovaikuttajia. 18.2.2009

Martti Korhonen: Lex Nokia karannut hanskasta

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen vaatii hallitusta vetämään Lex Nokiana tunnetun, sähköisen viestinnän tietosuojaa muuttavan lakiesityksen, pois. 12.2.2009

Sirpa Puhakka: Kuntapalvelujen turvaamisen aika on nyt

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakan mukaan kuntaministeri Mari Kiviniemen esitykset kuntatalouden kohentamiseksi eivät vastaan lähellekään kuntien tarvetta, jotta kuntalaiset saavat edes lakisääteiset palvelut. Puhakan mielestä oikea linjaus on turvata kunnille lisää vakaita ja pysyviä tulonlähteitä. 12.2.2009

Martti Korhonen: Globaalit talousongelmat ratkaistava tiukentamalla maailmanlaajuista sääntelyä

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen esitti tiistaina valtiopäivien avauskeskustelussa globaalin sääntelyn tiukentamista ratkaisuksi talouskriisiin. 10.2.2009

Sirpa Puhakka: Hallitusohjelman puolivälitarkasteluun elvytystoimet mukaan

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakan mukaan liikenneministeri Anu Vehviläisen TV:n ykkösaamussa hahmottelema hallitusohjelman puolivälitarkastelun sisältö on täysin riittämätön. 7.2.2009

Martti Korhonen: Vasemmistoliitto vaatii mieskeskustelua Suomeen

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhosen mukaan nyt on korkea aika käydä laaja-alainen yhteiskunnallinen keskustelu miehen asemasta Suomessa. Puolueen keväällä julkaistavassa miespoliittisessa ohjelmassa linjataan tasa-arvon näkökulmaa myös miesten näkökulmasta. 7.2.2009

Vasemmistoliitto laatii ensimmäisenä puolueena Suomessa miespoliittisen ohjelman

Vasemmistoliitto haluaa avata tasa-arvokeskustelua uudesta näkökulmasta laatimalla miespoliittisen ohjelman ensimmäisenä suomalaisena puolueena. Ohjelmaa laativan ryhmän vetäjäksi ryhtyy Vasemmistoliiton kansanedustaja Kari Uotila, joka toimii myös Tasa-arvoasian neuvottelukunnan miesjaoston puheenjohtajana. 5.2.2009

Sirpa Puhakka: Kansanedustajien kulukorvausten nostamisen pelisäännöt selkiytettävä

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakan mielestä kansanedustajille maksettavien kulukorvausten pelisääntöjä on selkiytettävä. 3.2.2009

Aino-Kaisa Pekonen: Jokaisen valtuutetun toimittava nopeasti pitkäaikaistyöttömien puolesta

Vasemmistoliiton 2. varapuheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen haastaa jokaisen valtuutetun toimimaan nopeasti pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi ja kuntouttamiseksi. 1.2.2009

Paavo Arhinmäki: Vasemmistoliitto jatkaa vahvassa vasemmistoryhmässä

Vasemmistoliiton 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Paavo Arhinmäki tyrmää SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen ehdotuksen Vasemmistoliiton ja SDP:n osallistumisesta EU-vaaleihin yhteisellä ohjelmalla ja molempien puolueidenliittymisestä sosiaalidemokraattiseen ryhmään europarlamentissa. 31.1.2009

Sirpa Puhakka: Pienituloiset mukaan elvytyspakettiin

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakan mielestä hallituksen ”kaveria ei jätetä” – retoriikka on tyhjää kaikkein pienituloisimmille. 31.1.2009

Annika Lapintie: Perusturvan parannus heti eikä 2011

Hallituksen esittämä korotus pienimpiin eläkkeisiin ja lapsilisien sitominen indeksiin ovat äärimmäisen tarpeellisia. Mutta miksi kohennukset tehdään vasta vuonna 2011? Perusturvan parannus välittömästi olisi mitä tärkeintä sosiaalista elvytystä. 31.1.2009

Martti Korhonen: Vasemmistoliitto vaatii elvytystoimia nyt

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Martti Korhosen mielestä hallituksen lisäbudjetissa esittämät elvytystoimet lähtevät liikkeelle liian verkkaisessa aikataulussa. 30.1.2009

Martti Korhonen: Elvytysrahaa suunnattava kuntien valtionosuuksiin

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen vaatii hallitukselta elvytysrahaa kuntien valtionosuuksiin, jotta kuntien velkaantumisvauhti ei kiihtyisi hallitsemattomaksi. Korhonen puhui tiistaina Kunnallisalan kehittämissäätiön seminaarissa. 27.1.2009

Sirpa Puhakka: EU:n toimittava Hamasin poistamiseksi terroristijärjestöjen listalta

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakan mielestä Suomen hallituksen ja ulkoministeri Stubbin on EU:ssa nostettava esille Hamasin poistaminen terroristijärjestöjen listalta. 25.1.2009

Annika Lapintie: Hallitus marssii kenraalien tahdissa

Hallitus kertoo turvallisuuspoliittisessa selonteossaan korottavansa puolustusmenoja kaksi prosenttia vuosittain. Päinvastoin kuin viime keväänä eduskunnassa sovittiin. 23.1.2009

Sirpa Puhakka: Työnantajien Kela-maksun poistamisesta syntyvä vaje hoidettava pääomatuloverotusta nostamalla

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakan mielestä työmarkkinajärjestöjen sopimus työttömyysturvan ehdoista on kohtuullinen, mutta porsaanreikiä jäi vielä täyttämättä. 22.1.2009

Pentti Tiusanen ja Atik Ismail nimettiin EU-vaaliehdokkaiksi

Vasemmistoliiton puoluehallitus nimesi Pentti Tiusasen ja Atik Ismailin virallisesti ehdokkaiksi EU-vaaleihin. 21.1.2009

Atik Ismail Vasemmistoliiton ehdokkaaksi EU-vaaleihin

Lähihoitaja ja jalkapallovalmentaja Atik Ismail on allekirjoittanut ehdokassuostumuksen Vasemmistoliiton ehdokkaaksi EU-vaaleihin. 19.1.2009

Vasemmistoliiton kansanedustaja Pentti Tiusanen valmis EU -vaaleihin

Vasemmistoliiton kansanedustaja Pentti Tiusanen on lähdössä ehdokkaaksi Euroopan parlamentin vaaleihin. Tiusanen on toiminut pitkään eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtajana ja on nyt valiokunnan varapuheenjohtaja. 19.1.2009

Vasemmistoliitto ja ay-liikkeen vasemmistoryhmä:  Suomeen kolmen kärjen työpaikkojen pelastusohjelma

Vasemmistoliitto ja ay-liikkeen vasemmistoryhmä esittävät kolmen kärjen työpaikkojen pelastusohjelmaa. Sen avulla Suomessa voidaan pelastaa 120 000 työpaikkaa ensi ja tänä vuonna. Näin estetään joukkotyöttömyyden synty ja laman kääntyminen itse itseään ruokkivaksi noidankehäksi. 15.1.2009

Martti Korhonen: Tuloerojen kasvaminen on johtanut talouskriisin puhkeamiseen

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Martti Korhosen mielestä tuloerojen jatkuva kasvaminen on aiheuttanut talouskriisin puhkeamisen. 14.1.2009

Sirpa Puhakka: Lisäbudjetissa kuntapalveluiden rahoitus kuntoon

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka vaatii hallituksen valmistelemasta lisäbudjetista lisärahoitusta kuntapalveluihin. Varsinkin sosiaali- ja terveyspalvelujen heikko tilanne on suuri ongelma tällä hetkellä. 12.1.2009

Aino-Kaisa Pekonen: Elvytyksellä voidaan estää perheiden kriisiytyminen

Vasemmistoliiton 2. varapuheenjohtaja Aino-Kaisa Pekosen mielestä hyvin suunnatuilla ja nopeasti toteutetuilla elvytystoimenpiteillä parannettaisiin niin työllisyyttä kuin perheiden tilannetta. 10.1.2009

Sirpa Puhakka: EU:n toimittava yhtenäisenä pysyvän rauhan puolesta

- Tulitauko on saatava voimaan mahdollisimman pikaisesti Israelin ja palestiinalaisten välille, jotta sotatoimet Gazan alueella saadaan loppumaan. Eniten Israelin hyökkäyksestä kärsivät siviilit, joilla ei ole edes mahdollisuutta pakolaisuuteen. Sotatoimien pitkittyessä Gazan alueen ihmisten kärsimykset syvenevät täysin sietämättömiksi, toteaa Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka. 7.1.2009

15.1.2009