Tukitoiminnot

Navigaatio

Vasemmistonaisten puhenainen, kansanedustaja Minna Sirnö

Minna Sirnö: Hallituksen nimettävä kaksi komissaariehdokasta

Pääministeri Vanhasen hallitus haparoi tasa-arvotyössään kaikilla politiikanteon aloilla. Räikeimmillään tämä tulee esiin kansallisissa EU-nimityksissä, jotka mitätöivät naispoliitikkojen pätevyyden, sanoo Vasemmistonaisten puhenainen, kansanedustaja Minna Sirnö 14.3.2009 Jyväskylässä Vasemmistonaisten tilaisuudessa.
EU:n komission väistyvä puheenjohtaja Barroso on edellyttänyt, että jokainen jäsenvaltio nimeää kaksi komissaariehdokasta, naisen ja miehen. Barroso korostaa, että vain asettamalla molempia sukupuolia ehdolle, EU:n korkeisiin virkoihin voidaan valita myös naisia.

- Suomen on ehdottomasti asetettava kaksi ehdokasta Barroson linjausten mukaisesti. Jos valtiot eivät aseta naisia ehdolle, on turha puhua tasa-arvon toteutumisesta EU:ssa, Sirnö toteaa.

- Hyviä naisehdokkaita on kaikissa puolueissa. Hallituspuolueiden osalta päteviä ehdokkaita ovat esimerkiksi nykyiset mepit Anneli Jäätteenmäki ja Sirpa Pietikäinen. Kummallakin on sekä ministeri- että EU-kokemusta, Sirnö ehdottaa.

- Naisten puuttumiseen EU:n johdosta on kuitenkin epäkohta, johon pääministeri Vanhanen ei selkeästi halua muutosta. Sen verran selkeästi hän on ilmoittanut, että Suomella on vain yksi ehdokas, Olli Rehn, koska "vain hän on kyvykäs ja pätevä", Sirnö muistuttaa.

- EU-alueen äänestäjistä 52 prosenttia on naisia. Pääministeri Vanhasen viesti näyttää kuitenkin olevan, että EU ei ole naisten juttu. Tähän linjaan on saatava muutos, Sirnö vaatii.

Lisätietoja:
Minna Sirnö, p. 050 511 3127.

16.3.2009