Vasemmistonaisten uunituore asiakirja haluaa hoivan politiikan keskiöön.
-Hoiva on politisoitava ja se on tehtävä näkyväksi, Vasemmistonaisten puhenainen Katja Syvärinen sanoo.
- Jokainen ihminen tarvitsee hoivaa. Siitä huolimatta hoivaa ei oteta varteenotettavana tekijänä yhteiskunnan toimivuuden, ihmisten hyvinvoinnin, välittämisen välttämättömyyden tai edes talouden kilpailukyvyn kannalta, Vasemmistonaiset muistuttaa.
Vasemmistonaisten hoivapoliittinen asiakirja haluaa politisoida hoivan ja kiinnittää huomion siihen, että uusliberalismin talouden tehokkuutta painottava ajattelu ei sovi yhteen hyvän hoivan kanssa. Hyvä hoiva kun vaatii aikaa, läsnäoloa, käytettävissä olemista ja toistoja.
Vasemmistonaiset painottavat hoivapolitiikassaan myös sitä, että hoivan järjestämisellä on moninaiset sukupuolittuneet vaikutukset. Julkinen hoivatyö on edelleen nimenomaan naisten matalapalkkatyötä, mutta myös yksityisessä piirissä esimerkiksi lasten ja vanhusten hoidon järjestämisellä on kauaskantoisia vaikutuksia naisten elämään.
Vasemmistonaiset vaativat vanhuksille ulkoilumahdollisuutta.
– Lehmille on eläinsuojeluasetuksella määrätty tietty pakollinen määrä ulkoilua. Miksei vanhuksille suotaisi edes samaa oikeutta, Vasemmistonaisten toimikunnan Valtikan jäsen professori Leena Eräsaari kysyy.
Vasemmistonaiset vaativat mm. 1. ja 2. luokkalaisten aamu- ja iltapäivähoidon kattavuutta, vanhuksille yhteisöllisiä asumismuotoja, hoiva- ja hoitohenkilökunnan palkkojen tuntuvaa korottamista ja vanhempainvapaan pidentämistä 18 kuukauteen. Vanhempainvapaa on lisäksi jaettava kolmeen kuuden kuukauden pituiseen osaan, joista molemmat vanhemmat käyttävät yhden kolmanneksen ja kolmannen osan voi pitää jompikumpi. Yksinhuoltajaperheissä yksi vanhempi voi pitää yksin kaikki 18 kuukautta.
Lisätiedot:
Naispoliittinen sihteeri Lena Paju
lena.paju@vasemmistoliito.fipuhelin 050 591 1216