Vasemmistoliiton I varapuheenjohtaja Risto Kalliorinne vaatii kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkariselta aktiivisia toimenpiteitä energiayhtiö Fortumin johtajien optio-ohjelmien mitätöimiseksi.
Keskiviikon Kansan Uutisten kolumnissaan Kalliorinne muistuttaa, että hallitus lupasi viime vuonna puuttua tulevaisuudessa hanakammin johtajien ansiottomiin optiovoittoihin. Mitä hallitus tekee nyt, kun lokakuussa johtajia odottavat taas miljoonien optiovoitot?, kysyy varapuheenjohtaja Risto Kalliorinne kolumnissaan.
- Fortumin menestyksen takana on sen ylivertainen markkina-asema, joka on seurausta valtion vuosikymmenien aikana harjoittamasta energiapolitiikasta ja valtion tekemistä energiainvestoinneista. Tuolloin energiapolitiikka oli kovin toisenlaista ja valtionyhtiö Fortumin (ex. Imatran voima) oli mahdollista luoda itselleen erittäin merkittävä asema energiantuottajana.
- Menestyksen takana on myös pohjoismaisen sähköpörssin nousevat hinnat, jotka määrittyvät pitkälti Norjan ja Ruotsin vesivarantojen vaikutuksesta ja joilla ei ole mitään tekemistä sähkön tuotantokustannusten kanssa. Kun tähän yhtälöön lisätään vielä uuden ja yllätyksellisen tekijän, päästökaupan, vaikutus energiamarkkinoihin, niin Fortumin menestystarina on valmis, ilman että johtoryhmän olisi erikseen toimillaan tarvinnut luoda mitään merkittävää lisäarvoa yritykseensä.
- Kaikesta tästä juontaa se johtopäätös, että Fortumin johtajat eivät ole optioitansa ansainneet. Aikanaan tehdyt optio-ohjelmat on purettava, sillä muutoin tämä veronmaksajia ja sähkönkuluttajia suututtava epäoikeudenmukainen kassantyhjennys jatkuu vuodesta toiseen. Suomen valtio on Fortumin suuromistaja ja käyttää valtaa yhtiössä, siksi hallituksen on nyt toimittava.
- On mielenkiintoista seurata mitä kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen tekee kun Fortumin optio-ohjelmat nousevat taas otsikoihin? Jatkuuko jo viime vuonna nähty näytelmä, jossa suurimman omistajan merkittävin vaikuttaja uskottelee, että hänellä ei ole juuri mahdollisuuksia vaikuttaa ansiottomiin optiovoittoihin? Muistissa on, että kiivaan keskustelun päätteeksi viime vuonna Pekkarinen lupasi, että kohtuuttomiin optioihin aiotaan tulevaisuudessa puuttua hanakammin. Nyt tuo tulevaisuus on koittanut.
- Kauppa- ja teollisuusministeriön on ryhdyttävä välittömästi toimenpiteisiin, joilla Fortumin johtajien ansiottomat optio-ohjelmat mitätöidään. Kyse ei ole vaikutusmahdollisuuksista, vaan kyse on poliittisesta tahdosta. Kuinka kauan sallimme sen, että kohtuuttomat optiovoitot rikastuttavat muutamia johtajia, jotka näin korjaavat hyödyn menneiden sukupolvien energiaratkaisuista ja huonosti toimivien energiamarkkinoiden aiheuttamasta sähkön kuluttajahintojen kohoamisesta.
27.7.2006