Risto Kalliorinne Torniossa 26.3.2006
Risto Kalliorinne Torniossa: Hallituksen näytöt työelämän kysymyksissä heikkoja
Vasemmistoliiton vt. puheenjohtaja Risto Kalliorinteen mielestä Vanhasen hallituksen näytöt työelämän kysymyksissä ovat jääneet vähiin. Hallituksen tulisi hänen mielestään kiireesti parantaa työntekijän irtisanomissuojaa. Seuraavan hallituksen olisi Kalliorinteen mukaan tartuttava toden teolla työssäkäyvien köyhien tilanteeseen. Kalliorinne puhui sunnuntaina Lapin piirin piirikokouksessa Torniossa.
- Massiiviset irtisanomiset suomalaisessa perusteollisuudessa ovat osoittaneet hallituksen toimenpiteiden voimattomuuden kansainvälisen kapitalismin paineessa. Työnantajien ahneudella ei näytä olevan rajaa. Osakkeenomistajien edun nimissä ollaan valmiita ajamaan alas tuottaviakin teollisuuslaitoksia. Samaan aikaan hallitus taas katsoo tilannetta toimettomana, eikä tee muuta kuin pahoittelee tapahtunutta. Tässä tilanteessa työntekijän irtisanomissuojan parantaminen on nopeasti otettava hallituksen toimenpidevalikoimaan.
- Vanhasen hallitus on lukujen valossa onnistunut luomaan myös uusia työpaikkoja. Valitettavasti nämä työpaikat ovat suurelta osin osa-aikaisia ja huonosti palkattuja, eivätkä ne kykene korvaamaan tuottavien ja toimeentulon takaavien työpaikkojen vähenemistä. Työelämän murroksesta on osoituksena työssäkäyvien köyhien määrän voimakas lisääntyminen ja epätyypillisten työsuhteiden yleistyminen. Turvallisen elämän takaava toimeentulo ei kasvukeskuksessa mahdollistu tarvittaessa työhön kutsuttavan työsopimuksella, tämä tosiasia on muistettava työministeriön tilastokatsauksia luettaessa. Seuraavan hallituksen ohjelmaan täytyykin sisällyttää erityinen toimenpideohjelma työssäkäyvien köyhien aseman parantamiseksi.
Lisätietoja: Risto Kalliorinne, 040 759 019.
26.3.2006