Vasemmistonaiset

Hedelmöityshoitolaki ei saa syrjiä

Hedelmöityshoitoja tulee jatkossakin antaa kaikille yhtäläisin ehdoin, siis myös naispareille ja yksin eläville naisille. Vasemmistonaiset ovat huolissaan valmisteilla olevasta lakiesityksestä, joka toteutuessaan käytännössä kieltäisi lasten hankkimisen ilman miestä.

Lapsen saama rakkaus ja hoiva eivät ole kiinni vanhempien määrästä, sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta. Lapsettomuushoitojen avulla saadut lapset ovat tarkoin harkittuja ja kovasti toivottuja – siinä mielessä jopa etuoikeutettuja. Myös tieteellisissä tutkimuksissa on osoitettu, että yhden tai kahden äidin kasvattamat lapset ovat psyykkisesti ja sosiaalisesti yhtä tasapainoisia kuin äidin ja isän kasvattamat lapset.

Vasemmistonaiset ihmettelevät, että vielä 2000-luvulla suunnitellaan konkreettisia heikennyksiä naisten oikeuksiin. Samaan aikaan Ruotsissa ollaan säätämässä lakia, joka tarjoaa naispareille mahdollisuuden saada hedelmöityshoitoja julkisessa terveydenhuollossa. Euroopan parlamenttikin on kehottanut jäsenvaltioita tarjoamaan lisääntymisterveyspalveluita ilman perhesuhteisiin perustuvaa syrjintää.

Oikeusministeriön suunnitelmissa on, että siittiöiden luovuttajasta tehtäisiin isä kaikkine oikeuksineen ja velvollisuuksineen silloin, kun siittiöiden saaja on yksin elävä nainen tai naispari. On selvää, että tähän asti anonyyminä pysyneet luovuttajat eivät anna käyttää sukusolujaan, jos riskinä on joutua vanhemmaksi tuntemattoman perheen lapselle. Käytännössä ehdotus siis lopettaa hoidot naispareilta ja yksin eläviltä naisilta. Vasemmistonaisten mielestä ehdotus väheksyy myös oikeaa isyyttä. Isyys tuskin voi olla ohuempaa kuin silloin, jos tuntemattomasta sperman luovuttajasta tulee muodollinen isä.

Tällä hetkellä naispareja ja yksin eläviä naisia hoidetaan yksityisillä lapsettomuusklinikoilla ilman ongelmia. Käytäntö ei ole osoittanut tarvetta tiukentaa sääntöjä. Sen sijaan hallituksen pitäisi paneutua näin syntyvien lasten oikeuksiin. Ongelmia aiheuttaa esimerkiksi se, että naisparin yhteisellä lapsella ei ole juridisia oikeuksia toiseen äitiinsä. Sosiaalisen vanhemman pitäisikin voida adoptoida puolisonsa synnyttämä lapsi. Tämä koskee jo nyt kasvavaa joukkoa lapsia eikä ongelma poistu sillä, että kielletään naispareilta lääketieteen avulla lisääntyminen.

Lisätietoja: Naispoliittinen sihteeri Lena Paju 050-591 1216.

Vasemmistonaiset 20.3.2005 20.3.2005