Vasemmistoliiton kunnallissihteeri Aulis Ruuth Kuusamon vappujuhlassa. Arvoisa juhlayleisö!

Työnantajajärjestöt ovat tehneet selväksi, että tulopoliittisten kokonaisratkaisujen aika on peruuttamattomasti ohi. Isäntien viesti on, että ei koskaan enää tupoja. Sinänsä tämä heidän toistaiseksi viimeisin ilmoitus ei yllätä. Tulopoliittiset sopimukset ovat jo pitkään olleet työnantajille vastenmielisiä. Kiinnostavaa on, mistä moinen ajattelu lähtee?

Tulopoliittiset ratkaisut ovat olleet monin tavoin koko maalle suotuisia. Ne ovat olleet myös yrityksille edullisia. Hyvinvointivaltion rakentamisen aktiivisin kausi kesti 1960-luvun loppupuolelta aina 80-luvulle. Tuona aikana aktiivinen tulopolitiikka käynnistettiin ja kehitettiin hyvin toimivaksi mekanismiksi. Hyvinvointivaltion rakentaminen edellytti laajaa yhteistyötä yhteiskunnan eri lohkoilla. Poliittisesti keskeistä oli vasemmiston ja keskustan yhteistyö. Työmarkkinoilla nimenomaan tulopoliittiset kokonaisratkaisut tukivat koko yhteiskunnan myönteistä kehitystä. Yhteiskunnalliset uudistukset, reaalitulojen kasvu ja elintason nousu olivat tuon ajan kiistattomia ja parhaita saavutuksia, joiden toteutumiseen tulopoliittiset sopimukset ratkaisevasti vaikuttivat. Merkittävää on, että myös työmarkkinat vakautuivat, neuvottelumekanismi kehittyi ja yritysten kilpailukyky koheni. Myös lamasta selviytyminen perustui suurelta osin tulopoliittisiin sopimuksiin.

Miksi hyvin toimineet tulopoliittiset ratkaisut ovat muuttuneet työnantajajärjestöille vastenmielisiksi? Yksinkertaisesti siksi, että sillä puolella on omaksuttu uudet talousopit, joihin solidaarisuus ja yhteisvastuu eivät kuulu. Entistä markkinavetoisempaan ajatteluun kuuluu kuvitelma, että kaikki säätely pitää saada mahdollisimman vähiin. Työnantajat pitävät työehtosopimuksiakin säätelynä, mikä pitää minimoida. Tästä on kyse silloin, kun puhutaan työelämän joustojen lisäämisestä, paikallisesta sopimisesta ja yritys- tai työpaikkakohtaisista sopimuksista.

Työnantajien yksi kummallisimmista pyrkimyksistä on palkkaerojen kasvattaminen. Solidaarinen palkkapolitiikka on heille peikko, josta pitää päästä eroon. Tämänkin ajattelun takana on talouspoliittinen teoria, jonka mukaan suuret palkkaerot lisäävät talouden dynaamisuutta. Kuitenkin maailmasta löytyy lukuisasti maita, joissa palkkahaitari on leveä, mutta eivät ne ole mitenkään tavoiteltavia yhteiskuntia. Asian voi katsoa toisinkin päin. Pohjoismaat ovat pienten palkkaerojen maita. Niiden kilpailukyky on maailman kärkeä, yhteiskunnat vakaita ja turvallisia ja kansalaisten hyvinvointi korkealla kansainvälisissä vertailuissa.

Talouden heilahtelut eivät ole kadonneet, vaikka Suomessa onkin hyvä kehitys jatkunut pitkään. Tiedämme hyvin, että USAn pankkikriisi saattaa pahimmillaan laukaista syvälle käyvän kriisin, joka väistämättä leviää Eurooppaan. Ulkomaankaupasta riippuvainen Suomi on silloin myös vaikeuksissa. Näin ei tarvitse käydä, mutta jos sille tielle joudutaan, myös työmarkkinoilla ollaan vaikeassa tilanteessa. On täysin mahdollista, että siinä tilanteessa tarvitaan tulopoliittisia ratkaisuja, jotta kriisistä selvitään  mahdollisimman vähin vaurioin.

                                             *  *  *

Toverit! Minulla ei ole tapana olla pessimisti enkä myöskään halua maalailla synkeitä näkymiä. Mutta kansainvälisen talouden heikkenevistä näkymistä johtuen on otettava huomioon se, että hyvä talouskehitys pysähtyy ja pahimmillaan jopa taantuu. Jos näin käy, se katkaisee myös myönteisen työllisyyskehityksen. Huonoimmassa vaihtoehdossa työttömyys saattaa lähteä kasvuun. Siksi työllisyyskysymykseen on tartuttava ennen mahdollisia huonoja käänteitä. Kyse on ihmisten toimeentulosta ja yhteiskunnan toimintojen rahoituksesta.

Vallitseva ajattelu on, että vain yksityinen sektori työllistää ja vain sen työpaikat ovat tavoiteltavia. On suorastaan pöyristyttävää, miten vähätellen Suomessa suhtaudutaan julkiseen sektoriin työllistäjänä. Kuitenkin tosiasia on, että toimiva ja erilaisia palveluja tarjoava julkinen sektori on merkittävä apu ja tuki myös yksityiselle yritystoiminnalle. Myös yritykset käyttävät kunnallistekniikkaa, tiestöä, rautateitä, satamia ja lentokenttiä. Yrityksille on suuri hyöty terveydenhuollosta, päivähoidosta ja kunnallisista vuokra-asunnoista. Yritykset saavat käyttöönsä ilman eri korvausta yhteiskunnan varoin koulutetun työvoiman, mikä on melkoinen kilpailuetu. Toisaalta valtio ja kunnat tarjoavat tuhansittain työtilaisuuksia yksityisille yrityksille ja urakoitsijoille. Julkisen sektorin työt ja työpaikat ovat välttämättömiä ja kunniallisia siinä kuin muutkin. Ei täällä mikään toimi montaa päivää ilman julkista sektoria.

Vähälle huomiolle on jäänyt sekin, että hyvinvointivaltion periaatteille rakennettu yhteiskunta on vakaa ja turvallinen, ja se on myös yritysten etu. Firmojen ei tarvitse linnoittaa toimipaikkojaan, ja yritysjohtajatkin voivat elää ja liikkua muiden kansalaisten tavoin. Tämä olotila on mitä suurimmassa määrin julkisen sektorin vahvan panostuksen tulosta.

Julkisen sektorin vähättelyn taustalla on ideologinen valinta. Suomessa on laajasti omaksuttu markkinavetoinen ajattelutapa, jonka mukaan julkisen sektorin osuus pitää saada mahdollisimman vähäiseksi. Tämän linjauksen perusteella ollaan valmiita heikentämään toimivia käytäntöjä, kunhan vaan saadaan asioita siirrettyä markkinavetoisiksi. Porvarihallitus voimistaa huonoa kehitystä entistä onnettomammalla veropolitiikalla. Hallituksen linja on, että niille annetaan, joilla jo ennestään on. Köyhät pärjätköön miten parhaiten taitavat. Kokoomus on aina hyväksynyt tällaisen menon, mutta Keskusta on hävittänyt käytännön politiikastaan alkiolaisuuden rippeetkin, eikä köyhän asian muistaminen ole aikoihin kuulunut Keskustan linjaan!

Hallituksen veropolitiikkaa on arvosteltava senkin takia, että verotus on ainoa väline, millä yhteiskunta voi vaikuttaa tuloerojen tasaamiseen, tulonsiirtoihin ja oikeudenmukaisuuden toteutumiseen. Vasemmistoliitto ei halua estää ketään hankkimasta suuria tuloja ja omaisuuksia. Mutta Vasemmistoliitto haluaa, että jokainen osallistuu yhteisten asioiden rahoitukseen kantokykynsä mukaan. Terve ja oikeudenmukainen verotus on näin yksinkertaista, mutta sen periaatteen hallitus on hylännyt, viimeksi mm. perintöverotuksen muutosten yhteydessä. 

                                           *  *  * 

Hyvät toverit! Pääministeri Matti Vanhanen niin sanotusti veti linjaa muutama päivä sitten Keskustan puoluevaltuuston kokouksessa. Pääministeri puhui tulonsiirroista, verotuksesta ja palveluista. Puheessaan hän käsitteli myös Suomen rikkaimpia sanoen sanatarkasti näin: ?Rikkain kymmenys, pitkälti pääoma- ja osinkotuloilla elävät suomalaiset erottuvat selvästi joukosta. Keskustan erottaa vasemmistosta se, että me emme ole heille kateellisia.

Keskustan perusjuuriin kuuluu sadan vuoden ajalta ahkeruuden korostaminen. Siihen kuuluu myös se, että pitää olla mahdollisuus vaurastumiseen.?

Matti Vanhasen olisi syytä vaihtaa puheidensa kirjoittaja. Jos pääministeri ei ole huomannut, niin vasemmisto on aina arvostanut työntekoa ja ahkeruutta. Siksi me tappelemme myös tehtaiden sulkemista vastaan ja uusien työpaikkojen puolesta. Olemme aina halunneet, että ihmiset vaurastuvat työllään. Siksi ay-liike yrittää parhaansa mukaan saada kunnolliset työehtosopimukset, etteivät rikkaimpaan kymmenykseen kuuluvat osinkotuloilla eläjät vie kaikkia työn tuloksia. Ja pääministerille tiedoksi, että tuohon rikkaimpaan kymmenykseen kuuluu väkeä, joka ei ole työntekoa nähnytkään. Väkeä, jonka varallisuus perustuu perintöihin tai osinkotuloihin, ei omaan työhön ja ahkeruuteen.  

On kysyttävä, perustuuko koko hallituksen yhteiskuntapoliittinen arvio pääministerin kateuspuheiden kaltaisiin älyvapaisiin kuvitelmiin? Jos perustuu, se kyllä selittää hallituksen politiikkaa, joka on suosinut tätä rikkainta kymmenystä.

*  *  *

Hyvät toverit! Lopuksi on syytä lähettää vapputerveiset tovereille sosialidemokraateille. Siltä suunnalta on taas kuulunut lausuntoja Vasemmistoliiton tarpeettomuudesta. Tietäköön nyt kaikki, niin demarit kuin muutkin, että jokaisen puolueen olemassaolosta päättävät puolueen jäsenet. Äänestäjät taas päättävät sen, miten painavalla valtakirjalla puolue vaikuttaa. Me emme tarvitse sosialidemokraattien enempää kuin muidenkaan konsulttiapua tai neuvoa näissä asioissa.

Viime vaaleissa vasemmiston kokonaiskannatus oli alhaisin sataan vuoteen. Onko niin, että tällaisessa tilanteessa demareille toinen vasemmistopuolue on ongelma? Tilastoista näkee, että Vasemmistoliiton kannatusmenetys ei ole siirtynyt SDP:lle. Toisaalta sosialidemokraattien tappiot eivät ole hyödyttäneet Vasemmistoliittoa. Sen sijaan vasemmiston kannatuksen laskun myötä vaalien äänestysprosentit ovat laskeneet. Eikö koko vasemmistossa kannattaisi keskittyä siihen, miten saada liikkeelle passivoituneet äänestäjät? Oma arvioni on, että vain äänestysprosentin nousu ja muun poliittisen aktiivisuuden voimistuminen nostavat vasemmiston kokonaiskannatusta. Siihen pitäisi myös SDP:n keskittyä!

Toivotan kaikille oikein hyvää vappupäivän jatkoa!