Lauantaina Helsingissä puhunut Vasemmistoliiton 1. varapuheenjohtaja kansanedustaja Paavo Arhinmäki esitti syvän huolensa EU:n pyrkimyksestä uittaa eteläeurooppalaista avioerolainsäädäntöä suomalaisiin oikeusistuimiin.
EU:n komissio ajaa asetusmuutosta, jonka mukaan avioerotilanteissa voitaisiin joutua soveltamaan muiden EU-maiden lainsäädäntöä.
\"Pohjoismainen avioerolainsäädäntö on modernia ja vapaamielistä. Jos Suomi hyväksyy asetusehdotuksen, merkitsisi se täysin meidän arvomaailmaamme sopimattoman lainsäädännön käyttöönottoa. Voisimme ajautua tilanteeseen, jossa Suomessa sovellettaisiin puolalaista tai maltalaista avioerolainsäädäntöä.\"
\"Tämä olisi paluuta synkkään menneisyyteen. Monissa EU-maissa on käytössä vuosia pitkät harkinta-ajat avioeroissa ja osassa maista tunnetaan vielä syyllisyyteen perustuva avioero. Kaiken huippuna Maltan lainsäädäntö ei edes tunne avioeromahdollisuutta\", Arhinmäki kertasi.
Tähän asti Suomi ja Ruotsi ovat yhdessä vastustaneet esitettyä avioeroasetuksen muutosta. Ruotsi on pitämässä tiukasti omasta kannastaan kiinni, mutta Suomi on lähdössä etsimään kompromissiratkaisua.
\"Tällaisissa arvokysymyksissä ei ole olemassa kompromissia yksilön vapautta kunnioittavien Pohjoismaiden ja ihmisiä kahlitsevien vanhoillisten EU-maiden välillä. Avioeroasetus voidaan nähdä pyrkimyksenä luoda EU:sta entistä enemmän myös arvoyhteisöä. Sellaista arvoyhteisöä, joka ei perustu pohjoismaiseen ajatteluun vaan pikemminkin eteläeurooppalais-katoliseen arvopohjaan\", Arhinmäki arvioi.
LISÄTIETOJA:
Vasemmistoliiton 1. varapuheenjohtaja
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen



