Vasemmistoliitto

Martti Korhonen: EU:n päätettävä Olmertin ja Nasrallahin matkustuskiellosta

Sähköposti Tulosta

Tiistain ylimääräisessä EU:n ministerikokouksessa on sovittava rajoitustoimista, joilla EU tehostaa vaatimusta välittömästä tulitauosta, Martti Korhonen vaatii. 

Sekä Israelin hallitus että Hizbollah ovat syyllistyneet sodankäyntirikoksiin meneillään olevassa Libanonin sodassa. Tästä syystä vähintä, mitä EU voi tehdä, on asettaa Israelin hallitus ja sotavoimien korkein johto, samoin kuin luonnollisesti Hizbollahin korkein johto matkustuskieltoon Euroopan unioniin sekä muiden tarkoituksenmukaisten rajoitustoimien kohteeksi.

EU haluaa soveltaa rajoitustoimia Valko-Venäjän presidenttiin ja hänen lähipiiriinsä. Vielä suuremmalla syyllä rajoitustoimia tulee soveltaa niihin, jotka aivan ilmeisesti syyllistyvät sodankäyntirikoksiin.

Libanonin ja Gazan inhimillinen tragedia edellyttää välitöntä toimintaa. Ei ole syytä jäädä odottamaan sitä, milloin Yhdysvallat sallii YK:n ryhtyvän tehokkaisiin toimiin.

Israelin hallitus on Yhdysvaltain suostumuksella ja aktiivisella tuella ryhtynyt sotaan Libanonissa ja Gazassa. Ainoa oikea tie on kuitenkin neuvottelujen ja rauhan tie.