- Keski-ikäiseksi mieheksi Vanhasen tietoisuus naisten olemassaolosta on joltesankin myöhäissyntyistä. Tähän astihan Vanhanen on jääräpäisesti pitänyt kiinni periaatteestaan, että Suomessa vain yksi mies on pätevä EU:n huippuvirkoihin, Sirnö muistuttaa.
- Onkin pakko kysyä, olisiko Suomen etu EU:n huipputehtäviä jaettaessa toteutunut paremmin, jos meillä komission puheenjohtajan Barosson viimekeväisen toiveen mukaan olisi ollut mies- ja naisehdokas kaikkiin EU-virkoihin?, arvioi Sirnö.
Vanhanen ei kuullut tai kuunnellut tätä toivetta, vaikka sitä suoraan hänelle kotimaassakin ehdotettiin.
- Näyttääkin siltä, että Suomen etua tärkeämpää Vanhaselle oli ulkoistaa Keskustan puheenjohtajakisan kilpailija, Olli Rehn, pois kotimaan markkinoilta, Sirnö epäilee.
Nyt kun tasa-arvotietoisuus Vanhasessa on viritetty, pääministerin olisi myös uudelleenarvioitava oman hallituksensa toimia. Esimerkiksi paras-hanketta ja aluehallintouudistusta ei ole toteutettu tavalla, joka edistäisi tai edes turvaisi tasa-arvon.
- Eritysisesti miesvaltaisille aloille kohdennettut elvytystoimet ovat sinänsä riittämättömiä, mutta missä viipyvät ensimmäisetkään ennaltaehkäisevät toimet naisvaltaiselle palvelusektorille?, Sirnö kysyy.
Palvelut muodostavat 2/3 BKT:stämme ja 70 % suomalaisista työpaikoista.
- Näinä päivinä, kun säästetään ja ulkoistetaan, pitäisi myös tiedostaa, mitä leikkaukset tekevät tasa-arvolle arjessa ja ketkä kärsvät pahiten. Niinpä kansantaloutemme nousee tai kuolee palveluiden myötä, eikä taantuman kaksoisveen ennaltaehkäisystä voida puhua, jossei pysäytetä kuntasektorin alaajoa ja lopeteta palvelualan yksin- ja pienyrittäjien rankaisemista, vaatii Sirnö.
Lisätietoja Minna Sirnö, p. 050 511 3127
23.11.2009