Tukitoiminnot

Pippuri

Pippuri on Vasemmistonaisten verkoston lehti. Se ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Pippurin hinta on 15 euroa - se on samalla Vasemmistonaisten "jäsenmaksu".  Pippurin mylly jauhaa neljä kertaa vuodessa naispolitiikan jyvät akanoista.

Pippuri 1/2010pippurikansi 1-10 nettiin.jpg

Lehti sisältää muun muassa Minna Sirnön pääkirjoituksen JUHLIA JA POLITIIKKA KOKO VUOSI.
- TOTTA VAI TARUA? Osallistu Vasemmistonaisten historian kokoamiseen
- M
ia Hemming: LUKUTAITO ON AVAIN KEHITYKSEEN - Joka viides kehitysmaassa asuva aikuinen on lukutaidoton ja 70 miljoonalla lapsella ei ole mahdollisuutta koulunkäyntiin.



Pippuri 4/2009

pippuri4_09.jpgNaispolitiikka ja naistutkimus ovat siskokset, siksi joulumaustein terästetty vuoden viimeinen Pippuri käsittelee naistutkimusta laajemmin:
– Jyväskyläläisten opiskelijoiden laaja artikkeli paneutuu yliopistouudistuksen kautta naistutkimuksen ja opiskelijoiden asemaan. 
– Tutkija Jiri Nieminen raportoi tämän vuoden naistutkimuspäiviltä ja dosentti Kaarina Kailo avaa uuden kulman marxilaisuuteen: irokeesien äitiklaanit olivat Marxin innoittajia, vaikka tulkinnat sitten horjahtelivatkin. 
Anna Salmi kirjoittaa pohjoismaisesta Sukupuoli- ja valta – konferenssista ja Kikka Rytkönen esittelee ”Mollekulaarista organisaatiota”.

Pirkko Kotilan
, Ulla-Leena Alpin ja Piia Rantalan hienot kolumnit sopivat joulunpyhien lukemisiksi. Minna Sirnö kirjoittaa Kööpenhaminan hengessä eukkoenergialla ladatusta maailmasta.
Riikka Korpinurmi raportoi Mitä ostaa seksinostaja – seminaarista ja Pippuri oli myös paikalla kun naiset kampanjoivat väkivaltaa vastaan eri puolilla Suomea Valoa ei väkivaltaa häppeningeissä. 
Minna Haataja ja Sisko Korrensalo kirjoittavat Pohjois-Suomen terveiset; Minnan mielestä puolueessa ei kuunnella jäsenten asiantuntemusta.

Hanna-Kaisa Siimes kirjoittaa poikien tukemisesta. Hän kävi myös haastattelemassa kaupunginvaltuutettu Armi Lindelliä Raaseporissa.
Pääkirjoituksessa nostetaan talvisodan muistelun merkeissä esille sota-ajan vaikutuksen naisten oikeuksiin ehkäisyyn ja aborttiin.

Lehdestä voi lukea Vasemmistoliiton miespoliittisen ryhmän työskentelystä, Kari Uotilan Pro Feminismi – palkinnosta, Kom-teatterin Kaikki isäni hotellit – uutuudesta, feministisestä itsepuolustuksesta, kännykän oivallisuudesta miesten ohjailussa, Albert Barillen mainioista tv-ohjelmista ja saippuan käytön poliittisuudesta. 

Viimeistään Anna Pajun jouluevankeliumi, Henriikka Valkama-Salmen satu, Mervi Lappalaisen joulupiirros, Merja Kyllösen jouluruno ja Rakastuntu Helsingissä - runot saavat aikaan naisellisen riemullisen joulutunnelman.

Tilaa ilmainen näytenumero: aila.saarela-kurtelius@vasemmistoliitto.fi, puhelin 09 774 74 205.



Pippurikansi3_09.jpgPippuri 3/2009

Syksyn Pippurissa haastatellaan Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäkeä. Pirkko Kotila käsittelee arkaa aihetta eli eri muotoja saavaa naisvihaa. Leena Eräsaari kertoo Norjan feministisen kesäyliopiston kokemusten pohjalta, mikä pistää vanhat feministit liikkeelle. Sirpa Kaajakari kertoo kokemuksistaa hierojana USA:ssa; jos meillä thai-hieronta herättää mielikuvia, rapakon takan ”ruotsalainen hieronta”  saatetaan käsittää prostituutioksi.

Henriikka Valkama-Salmi on ortodoksi ja feministi, silti hän ei paheksu sitä, että naispappeus ei ole sallittua ortodokseille. Pääkirjoituksessa muistutetaan, ettei ilmastonmuutoskaan ole sukupuoleton. Lisäksi mm. kirja- ja teatteriesittelyjä, professori Liisa Lautamatin juhlapuhe Jyväskylän yliopiston naistutkimuksen 20-vuotijuhlaista, Poliittinen kuluttaja, Marju Rönkön Kuusamon kokemuksia, Piia Rantalan kolumni perheverotuksen sietämättömästä keveydestä ja Kaarina Kailon arvio sukupuolten tasa-arvon tilasta Suomessa. – Tilaa ilmainen näytenumero syksyiltojen lukemiseksi.


pippuri2_09_150.jpgVärikäs Europippuri 2/2009
Lue uusimmasta Pippurista asiaa eurovaaleista sukupuolinäkökulmasta. Lehdessä mm. kysytään, onko EU:sta naisten ystäväksi ja miten Lissabonin sopimus vaikuttaa sukupuolten tasa-arvoon. Kaikki 10 ehdokasnaista kertovat itsestään 12 asiaa, joita et tähän mennessä ole heistä tiennyt. Vaali-intoa lisää kansanedustaja Merja Kyllösen Kahden minuutin vaaliruno.

Piia Rantalan kolumnissa ”Isoäidin mäyräkoira” kajotaan kipeään aiheeseen; nykymummojen runsaaseen alkoholin käyttöön. Ulla-Leena Alpin kolumnin teema on ”Me kummalliset”. Kaisa Korhonen ja Henriikka Valkama-Salmi revittelevät nykynaisten ristiriitaisesta mutta riemukkaasta elämästä. Anna Pajun teemana on Vuoden tipu –vaali. Mia Hemming sukeltaa 1800-luvun lapsen elämään. Kätilöt Susanna Ruuhilehto ja Katriina Bildjusckin kirjoittavat Naisasiaa isolla n:llä.

Kirjakatsauksessa käsittelyssä ajankohtaisia kirjoja, mm. Anu Suorannan Halvennettu työ ja anna Kontulan Tästä äiti kielsi.

Pippuri 1/2009 Naistenpäivän spesiaali.

Pippuri 4/2008 - sopivan sulavaa luettavaa joulunaikaankin

pippuri 408.jpgVuoden viimeinen Pippuri mm. matkailee Chilessä ja Marokossa. Dosentti Raija Julkunen käsittelee artikkelissaan samapalkkaisuuden vuosikymmeniä jatkunutta problematiikkaa. Finlandia-palkittu Sofi Oksasen tuotanto on  kolmen naisen käsittelyssä. Jiri Nieminen osallistui Joensuussa Naistutkimuspäivillä. Leena Nikula imeytyy syvälle Sari Näreen toimittaman Ruma sota –teoksen syövereihin. Anna Paju viettää rentoa joulua vaikka hampaat irvessä ja Piia Rantala pohtii, mikä hänestä tulee isona.

Kemin ja Pohjois-Savon naiset kertovat kuntavaaliseikkailuistaan ja Riina Simonen jatkaa Poliittisen kuluttajan sarjaansa. ”Helmat hulmuten Euroopassa” on uusia juttusarja, joka jatkuu ainakin Eurovaaleihin saakka. Useita kirja-arvioita ja sokerina pohjalla kansanedustaja Merja Kyllösen runo.

Tämä ja paljon muuta tukevassa joulunajan lukupaketissa. Tilaa ilmainen näytenumero!

Vaalipippuri: ”Naiset haluaa olla kunnan kaa”.

pippuri_3_08.jpg
Vaalipippuri 3/2008: ”Naiset haluaa olla kunnan kaa”
Pippurissa 3/2008 puhenainen Minna Sirnö kirjoittaa pääkirjoituksessaan taannoista viihdeohjelmaa mukaillen, että asukkaana, asiakkaana, työntekijänä ja päättäjänä naisten etu toteutuu parhaiten kunnan kaa.

Tässä joitain poimintoja muusta sisällöstä:
- Helsinkiläinen Hannele Hakola, perushoitaja ja ensikertalainen ehdokas kuntavaaleissa toteaa haastattelussa: ”Koko ajan vaaditaan supistamaan henkilökuntaa ja samanaikaisesti pitäisi kehittää laatua. Sehän on mahdoton yhtälö! Nuoria työntekijöitä alalle ei enää tule.”
- Riina Simosen artikkeleissa käsitellään ekologista kaupunkia. Piia Rantala ja Tiina Kaarela kommentoivat Matti Vanhasen puutarhakaupunkionnelaa.
- Laura Tuominen ja Kirre Koivunen kirjottavat palestiinalaisten pakolaisleirien arjesta Länsirannalla ja Syyriassa.
- Europarlamentissa työskentelevä Anna Mikkola on sitä mieltä, että EU on edelleen miesten hallussa.
- Turkulainen Li Andersson kysyy: ”Kommunen, det är jag?
- Henriikka Valkama-Salmi saa ahaa-elämyksiä naisen elämästä sienimetsässä ja Riina Simosen Poliittinen kuluttaja pohdiskelee suklaan syöntiä.
- Mirka Muukkonen kehottaa kuntien päättäjiä kapinaan, Arja Paakkanen on nauttinut ympäristötaiteesta ja Leena Nikula on tutustunut Valokuvataiteen museossa Punavalkeamustaan todellisuuteen.
- Mia Hemming paneutuu artikkelissaan kansalaistoimintaan.
- Saila Ruuth on saanut kolmelta feministiltä kommentteja naispoliittisesta asiakirja Ritvasta.
- Kaarina Kailolta meni reilun kaupan kahvi väärään kurkkuun, kun hän tutkiskeli Valtiovarainministeriön Talouspolitiikan strategiaa 2008, kunnan palkollisten, joista pääosa on naisia, ei strategian mukaan pitäisi ”puolueellisina” asettua ehdolle vaaleissa.

Lue myös Leena Nikulan juhlaraportti HTY:N Naisosaston 110-vuotistaipaleesta, Sirpa Puhakan ja Anna Pajun kolumnit, Arja Paakkasen juttu ympäristötaiteesta, Minnan Sirnön neljä naiskohtaloa kunnasta ja sokerina pohjalla kansanedustaja Merja Kyllösen vaaliruno.

Kesäpippuri hehkuu naisten vallankumousta

Pippurin kansi.jpg
Kesäpippuri hehkuu naisten vallankumousta
Pippuri 2/2008 esittelee Vasemmistonaisten uutta naispoliittista asiakirja Ritvaa: siinä Vasemmistonaiset tavoittelevat asenteiden ja arjen vallankumousta.

Leena Nikula kirjoittaa taiteen toisesta sukupuolesta ja naisten elämänkaarikurssin tunnelmista. Toimittaja ja Valtikan jäsen Pirkko Kotila valottaa Afrikan kokemuksiaan ja kansanedustaja Merja Kyllönen vaatii, että on sanottava reilusti, mitä ajattelee. Professori Suvi Ronkainen ja tutkija Suvi Keskinen pohtivat naisten ja miesten välisiä valtasuhteita: ”Kulttuurisesta näkökulmasta tarkasteltuna on mahdotonta, että miesten ja naisten seksuaalinen väkivalta olisi määrällisesti yhtä suurta.” Kansanedustaja Minna Sirnö kuvaa kolumnissaan lukujen ihmeellistä taikaa naisten ja miesten kannalta ja sivistystoimen johtaja Piia Rantala kulttuurin merkitystä yksilölle ja yhteisölle. Puoluesihteeri Sirpa Puhakka pohtii, ovatko puolueet vai osallistuminen kriisissä. Aktivisti Riina Simosen uusi sarja Poliittinen kuluttaja antaa ohjeita ekologiseen pyykkäykseen. Henriikka Valkama-Salmi kyseli vastaantulijoilta, mitä on feminismi - lue riemastuttavat vastaukset kesäpippurista. Lisäksi kirja-arvosteluja ja ajankohtaisia uutisia. 

Maaliskuun Pippuri pursuaa ja pulppuilee naisasiaa.

pippuri2 netti.jpg”Kumppanimme kutsuvat itseään Jorma Svärdeiksi”, Raivottaret kertovat.
Tamperelainen Raivottaret –ryhmä on tehnyt vasemmistofeminististä ohjelmaansa pilke silmissä ja totuutta kaihtamatta. On siis aika 21,5-vuotisjuhlakonsertin.

”Naisvaltaisten alojen voimaantumisen kannalta oli tärkeää, että tehyläiset nousivat barrikadeille” dosentti Kaarina Kailo analysoi naisvaltaisten alojen työtaisteluja Suomessa ja Kanadassa.

Neljä naista kertoo kokemuksensa Tuntematon sotilas 2007 –näytelmästä. ”Mukana ollut raiskaus oli rajuin ja oksettavin koskaan näkemäni.” ”Erinomainen osoitus, että kansallinen ikoni voidaan ohjata toisella tavalla uuden sukupolven näkökulmasta.”

”Ja miten nainen voi katsella niin väkivaltaista peliä, kuin miesten kiekko on”? Lätkään lätkässä oleva toimittaja Pirkko Kotila puolustautuu.

Yliassistentti Marja  Vehviläinen sanoo, että naistutkijoita ja feministisiä näkemyksiä on monenlaisia. ”Yhteistä niille kaikille on pyrkimys tarkastella maailmaa omaehtoisesti.”

Lisäksi asiaa maahanmuuttajista, seksuaalisesta häirinnästä, päivähoidosta, työväenliikkeen historiasta, energiasta, toiseudesta, kasvissyönnistä, filippiiniläisistä hoitajista… ja sokerina pohjalla kolumneja ja kirja-arvosteluja.  

9.10.2007

Tilaa ilmainen näytenumero: naispoliittinen sihteeri Lena Paju
Viherniemenkatu 5 A 2. krs., 00530 HELSINKI
Puhelin (09) 774 74 207 tai 050 591 1216
sähköposti