Tukitoiminnot

Aloitteita ja äänestyksiä 2005 - 2008

Alla on listaa tapahtumista valtuustossa vuoden 2004 kuntavaalien jälkeen. Pöytäkirjat kokonaisuudessaan ovat luettavissa Rautalammin kunnan nettisivuilla.

(Merkintälyhenne Kv tarkoittaa Kunnanvaltuustoa)

Kv 8 § 29.1.2008 Rautalampi: Vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloite: Raija Haukka jätti itsensä ja Jaakko Vesterisen sekä Emma Ilomäen allekirjoittaman ja Itä-Suomen lääninhallituksen suorittamasta Rautalammin kunnan vanhustenhuollon tarkastuksesta tehdyn tarkastuskertomuksen esille tuomien asioiden edelleen kehittämistä käsittelevän valtuustoaloitteen.



 Kv 81 § 30.10.2007 MUUT ASIAT:Valtuutettu Jarmo Hänninen jätti 165 kuntalaisen allekirjoittaman kuntalaisaloitteen koskien kuntaliitosvaihtoehdon vaikutusten selvittämistä rautalampilaisten palveluihin tulevaisuudessa. Aloite ja allekirjoitukset (valtuuston pöytäkirjan)liitteenä 7. (Aloitteessa oli mukana koko teknisen yhteistyöryhmän allekirjoitukset - mukaanluettuna Vasemmistoliitto)

(Hankavesi-Kalajanjärvi -kaava on tulossa uuteen käsittelyyn hallinto-oikeuden päätöksen perusteella. Käsittelyssä on tapahtunut jääviysvirhe) HO-ratkaisu kesällä 2008

Kv 25 § 5-6 ja 100 27.2.2007 Hankavesi-Kalajanjärvi rantaosayleiskaavan hyväksyminen Raija Haukka esitti, että kaavassa oleva EO-1 merkintä poistetaan kaavasta. Emma Ilomäki kannatti Raija Haukan esitystä. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä kunnanhallituksen ehdotus sai 17 ääntä ja Raija Haukan esitys kaksi ääntä yhden äänestäessä tyhjää, yksi poissa. (EO-1 -merkintä tarkoittaa kallioaineksen ottoaluetta Saukkolamminkankaalla)

Kv 31 § 27.2.2007 Raija Haukka antoi ilmoituksen yhteistyöryhmästä. Ilmoitus (valtuuston pöytäkirjan)liitteenä 13. Kyseessä on tekninen yhteistyöryhmä, johon kuuluvat Vasemmistoliiton kaikki kolme, Sosiaalidemokraattien kaksi kolmesta, kokoomuksen molemmat kaksi sekä keskustan sitoutumattomista kolme valtuutettua, yhteensä kymmenen.

Kv 29 § 27.2.2007 SUONENJOEN KAUPUNGIN ESITYS KÄYNNISTÄÄ KUNTALIITOKSEN SELVITYS Pekka Hintikka esitti, että selvitys tehdään ja kunnanhallituksen esityksen kohta a) muutetaan niin, että Suonenjoen kaupungin esittämä selvitys tehdään.Raija Haukka kannatti Pekka Hintikan tekemää esitystä.Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä kunnanhallituksen esitys sai 11 ääntä ja Hintikan/Haukan esitys 10 ääntä.Jaakko Vesterinen, Jarmo Hänninen, Timo Satuli, Raija Haukka, Pirjo Tikkanen, Marja-Liisa Kaikkonen, Tauno Herranen, Emma Ilomäki, Risto Tahvanainen ja Pekka Hintikka jättivät päätökseen eriävät mielipiteet.

Kv 4 § 31.1.2006 Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä kunnanhallituksen esitys Vaajasalmen koulun lakkauttamisesta sai 15 ääntä (äänestysselostus valtuuston liitteenä 100), Vesterisen/Haukan esitystä (Vaajasalmen koulun jatkamisen puolesta) kannatti kolme valtuutettua kahden äänestäessä tyhjää. Puheenjohtaja totesi kunnanvaltuuston hyväksyneen kunnanhallituksen esityksen Vaajasalmen koulun lakkauttamisesta 1.8.2006 alkaen äänin 15-3, kaksi tyhjää.

Kv 8 § 31.1.2006 Vasemmistoliiton valtuustoryhmä jätti kolmen jäsenensä allekirjoittaman toivomusponnen koskien tontin myyntiä Kiinteistö Oy Oikarilalle Team Steel Oy:n teollisuushallia varten. Aloite (valtuuston pöytäkirjassa) liitteenä 9.

Kv 104 § 25.10.2005 Valtuutettu Raija Haukka jätti neljän valtuutetun allekirjoittaman kolmekohtaisen selvityspyynnön kunnan ruokapalvelutilanteesta, liite (valtuuston pöytäkirjassa) 10.

Kv 119 § 13.12.2005 Kunnanvaltuustossa jätetyssä selvityspyynnössä pyydettiin selvittämään sitä, miten ruokapalvelutoiminta järjestetään tulevaisuudessa akuutin potilashoidon loppuessa terveyskeskuksesta. Akuuttihoidon loppumisen seurauksena kunnan johto kävi neuvotteluja ruokapalvelutoiminnan ulkoistamisesta tai yksityistämisestä terveyskeskuksen osalta, koska olosuhteet muuttuivat merkittävästi sen johdosta, että Pauliinan ja hoitokodin osalta asiakkaat saattoivat vapaasti valita keneltä he hankkivat päivittäiset ateriansa. Perusturvalautakunnan tekemän talousarvioesityksen 2006 mukaisesti keittiötoiminta jatkuu molemmissa toimipaikoissa eli terveyskeskuksessa ja Matti Lohen koululla. Tehdyt esitykset ja selvityspyyntö ovat tämän esityslistan liitteinä 1-2. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että perusturvaosaston alainen julkinen kunnan tuottama ja järjestämä ruokapalvelutoiminta jatkuu vuoden 2006 ajan kahdessa paikassa eli Matti Lohen koululla ja terveyskeskuksen tiloissa. Terveyskeskuksen keittiökalusteita ja –laitteita ei siirretä toisiin tiloihin, koska tavoitteena on edelleen se, että terveyskeskuksen keittiötoiminta voitaisiin ulkoistaa tai yksityistää.

Kv 42 § VASEMMISTOLIITON VALTUUSTORYHMÄN 18.1.2005 JÄTTÄMÄ VALTUUSTOALOITE Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle vastauksena Vasemmistoliiton valtuustoryhmän 18.1.2005 jättämään valtuustoaloitteeseen yllä olevan selvityksen pohjalta, että useat aloitteessa esille tuodut asiat ovat melko keskeisiä käytännön hallinnon ja toiminnan alueita, joihin kiinnitetään huomiota, niitä pyritään selkiyttämään ja tiedotusta lisäämään. Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen

Kv 32 § 18.1.2005 Vasemmistoliiton ryhmän puheenjohtaja Raija Haukka jätti valtuustoryhmänsä puolesta aloitteen (liite 10 valtuuston pöytäkirjassa), joka koski kunnan toimintojen kehittämistä.

16.1.2008

Lautakuntien, kunnanhallituksen ja valtuuston pöytäkirjat ovat luettavissa Rautalammin kunnan nettisivuilla.

Rautalampi: Joskus kiire, joskus ei!Vasemmistoliiton tammikuussa 2008 jättämä vanhustyön kehittämisen aloite ei huomautuksistamme huolimatta vielä syyskuun lopussa ole ehtinyt kunnanhallitukseen saakka esitettäväksi valtuustolle.

Rautalampi: Vasemmistoliiton valtuustoaloitteet kaudella 2005-2008

Kunnan toimintojen kehittäminen ja tiedotuksen parantaminen

Selvityspyyntö ruokapalveluista

Aloite vanhushuollon kehittämisestä

Lisäksi yhteiset kymppiryhmän kanssa 2007-2008