Tukitoiminnot

Piiritoimikunta

Kansan Tahto säilyy kolmepäiväisenä

Kansan Uutiset teki merkittävän strategisen valinnan lopettaa KU:n perinteinen paperilehti ja siirtyä ”nettilehteen”. Kansan Tahto jäi näin ainoaksi kolmepäiväiseksi vasemmistolehdeksi. Puoluehallitus teki 14.10. äänestyspäätöksen leikata KT:n Vasemmistoliitolta saamaa rahoitusta ensi vuodelle 58 000 euroa.
 

Puolueen tiedotustoiminnan ja viestinnän valtionavusta Kansan Tahto on saanut tähän asti n. 19 prosenttia (291.000 euroa vuodessa). Se on vajaa yksi kolmasosa pohjoissuomalaisten kansanedustajien vasemmistoliitolle tuomista puolue- ja viestintätuista, 900.000 eurosta/vuosi.

Vasemmistoliiton toinen kansanedustajapaikka Lapista on vaalipiirin viimeinen ja vain 2.000 äänen varassa. Puolueen kolmas paikka Oulun vaalipiirissä on kolmanneksi viimeinen ja noin 5.000 äänen varassa. Yhden paikan menetys tietää (nykytuin) puolueelle 720.000 euron menetystä vaalikaudessa.

Vasemmistoliiton Lapin piiri kysyykin, onko Vasemmistoliitolla varaa ottaa riski puoluehallituksen tukileikkauspäätöksellä siitä, että Pohjois-Suomessa mahdollisesti menetetään kansanedustajapaikka/-paikkoja? Me pohjoisessa oletamme, että on helpompi pitää nykyiset paikat kuin saada uusia ja tässä nykyisessä torjuntataistelussa paikkojen säilyttämiseksi Kansan Tahto on Pohjois-Suomen vasemmistoliittolaisille toimijoille sen ykkösnyrkki. 

Vasemmistoliiton Lapin piiri vetoaa jäsenistöönsä ja kaikkiin Kansan Tahdon lukijoihin, ay-väkeen, asiamiehiin ja ystäviin, että he toimisivat voimakkaamman kolmipäiväisen Kansan Tahdon puolesta. Nyt luotava koko maahan ja erityisesti Pohjois-Suomeen (Lappi, Oulu, Kainuu) voimakas Pro- Kansan Tahto-liike ja me-henki ainoan kolmepäiväisen vasemmistoliittolaisen paperilehden puolesta. Se tapahtuu parhaiten tilaajakantaa ja mainostuloja lisäämällä.

On aktiivisesti ja voimakkaasti toimittava Kansan Tahdon eteen niin, että emme keskity syyllisten hakemiseen vaan teemme aitoa lehteä ja puoluetta kehittävää työtä. Emme saa antaa periksi vaan meidän on pystyttävä kääntämään tämäkin takaisku uudeksi voimavaraksi.

30.10.2009