Tukitoiminnot

Piirikokous 25.4.2009

Kuntarahoitus ja -työpaikat turvattava

Suomen taloutta leimaa yleismaailmallinen lama. Kokonaistuotanto laskee, tuotantolaitoksia suljetaan, perustuotantoa siirretään ulkomaille, työtekijöitä lomautetaan ja irtisanotaan. Kaikki tämä kapitalistisen pankkijärjestelmän seurauksena.

Lama on ulottanut lonkeronsa myös kunnallistalouteen. Yhteisöveron tuotto on romahtanut ja kunnallisveron tuotto kääntynyt laskuun. Pahin on vielä edessä ja kunnissa onkin ryhdytty valmistelemaan toimenpiteitä, joissa uhkaa toistua 1990-luvun laman virheet palveluiden vaarantumisineen. 

Monissa Lapinkin kunnissa on avattu kuluvan vuoden talousarviot säästökohteiden löytämiseksi. Työntekijäjärjestöille tarjotaan palkankorotusten nollalinjaa, lomautuksia, lomarahojen vaihtamista vapaaksi ja pahimmillaan osaa kuntatyöntekijöistä uhkaa irtisanominen. Ikärasismin piirteitäkin eräissä kunnissa on havaittavissa, kun varhaisimman eläkeiän täyttäviä työkykyisiä ja –haluisia työntekijöitä uhataan irtisanoa jos nämä eivät vapaaehtoisesti jää eläkkeelle. 

Vasemmistoliiton Lapin piiri tuomitsee jyrkästi kaikki kuntien henkilöstömäärään ja henkilöstön palvelussuhteen ehtoihin kohdistuvat säästötoimenpiteet. Myöskään valtiovallan ei tule lisätä kuntien tehtäviä ilman täysimääräistä rahoitusta. Päinvastoin, kuntien nykyisten tehtävien rahoituspohjaa on vahvistettava valtion rahoitusosuutta lisäämällä.  

Vasemmistoliiton Lapin piiri kutsuu mukaan kaikkia lappilaisia työhön ja taisteluun kuntarahoituksen ja –työpaikkojen turvaamisen puolesta.

6.5.2009