Tukitoiminnot

Piirikokous 10.12.2005

Kuntalainen keskipisteeksi – ei pakkoliitoksille

Ministeri Mannisen käynnistämässä kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa unohdettiin kuntalainen ja kuntien työntekijät. Ylhäältä alas runnotussa ja kiireellä toteutettavassa uudistuksessa sivuutetaan myös kuntien rahoituskriisi.

Mikään kuntamalli ei toimi ilman lisäpanostusta, sillä tänä vuonna kuntien harkinnanvaraista avustusta haki ennätysmäärä kuntia. Kunnilta otettu pakkolaina tulee maksaa takaisin välittömästi ja indeksitarkastukset tehdä täysimääräisinä. Valtion tulee turvata palveluiden rahoitus, sillä sitä edellyttää myös eduskunta.  

Pelivaraa valtiontaloudesta löytyy, sillä vasta äsken valtionvarainministeri Heinäluoma ilmoitti, että kassaan kertyy kolme miljardia euroa ylimääräistä. Se halutaan kuitenkin käyttää muun valtionvelan maksuun, mutta ei kunnilta otettuun pakkolainaan.  

Vasemmistoliiton Lapin piiri ei hyväksy kuntien pakkoliitoksia. Kuntien välisen yhteistyön tulee perustua vapaaehtoisuuteen ja omaan valintaan. Ylhäältä alas saneltuun pakkoon ei tule suostua, sillä kunnallinen itsehallinto turvaa peruspalvelut ja itsehallinnon viime kädessä perustuslaki.

10.12.2005