Hallitus on ohjelmassaan sitoutunut nuorten yhteiskuntatakuuseen, joka takaa jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle opiskelu- tai työpaikan. Myös lappilaisten nuorten tulisi päästä tämän takuun piiriin omalla alueellaan.
Kemi-Tornion amk:lla on jo pitkä perinne maan kaupan, tekniikan, sosiaali- ja terveysalan sekä kulttuurialan kouluttajana. Koulusta valmistuneet media-alan ammattilaiset, ei vähimpänä Mr. Lordi, ovat arvostettuja alallaan. Ammattikorkeakoulun pohjoinen sijainti on sieltä valmistuneiden välityksellä pitänyt yllä alueen elinvoimaisuutta, kulttuurista näkemystä ja teknisiä innovaatioita.Vasemmistoliiton Lapin piiri pyrkii vaikuttamaan kaikin käytettävissä olevin keinoin siihen, että jokaisella lappilaisella nuorella säilyy vaihtoehtona korkeatasoinen kouluttautuminen ammattiin ja siten mahdollisuus jäädä kotiseudulleen antamaan oma panoksensa Lapin kehittämiseen.









