Jaakko Laakson tiedotteet
Puolustusselonteko on kritiikitön Natolle, puolustusmäärärahojen korotusautomaattiaei tule hyväksyä
Vanhasen hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon mukaan Pohjois-Atlantin sotilasliitolla Natolla on "turvallisuutta ja vakautta ylläpitävä ja edistävä vaikutus". Lisäksi Naton tavoitteet "kansainvälisen vakauden ja turvallisuuden edistämiseksi ovat yhteensopivat Suomen ja EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittisten tavoitteiden kanssa". Naton laajentumiseen hallitus ei näe liittyvän minkäänlaisia ongelmia. 15.5.2009
Eduskuntakysely Kuusijärven bussivarikosta
Laakson mielestä varikkoa ei pidä rakentaa järven lähelle 23.5.2008
Naton NRF-joukot sodankäynnin väline
Laakson pitämä Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoro NRF-joukoista (muutosvarauksin) 11.3.2008
Puhe Vihdin vesistöpäivillä
Vesistöjen kunnostus velvoite uuteen vesilakiin 23.2.2008
Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen sovitellun työttömyysetuuden uudistamiseen
Huolimatta työllisyyden parantumisesta työttömyys on yhä koko Suomea koskettava ongelma. Hallitus on omilla toimillaan pyrkinyt vastaamaan haasteeseen, mutta vaikutukset ovat tähän mennessä olleet useala osin riittämättömiä. Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan uusia keinoja työvoiman kysynnän ja tarjonnan parantamiseksi ja työttömien kannustamiseksi ottamaan vastaan kaikki tarjolla oleva työ. 21.9.2007
Ympäristöministeri ei ota kantaa Sibeliuksen kotitalon kaavakiistaan
Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam ei ota suoraan kantaa kansanedustajien Mikko Alatalon (kesk) ja Jaakko Laakson (vas) huoleen kansallissäveltäjä Jean Sibeliuksen kotitilan maiseman kohtalosta Keravan laatiessa aluetta koskevaa osayleiskaavaa. 20.12.2006
Vihdin opetusleikkauksista eduskuntakysely
Kansanedustaja Jaakko Laakso (vas) on tehnyt eduskuntakyselyn eräissä kunnissa toteutetuista opetustuntien leikkauksista, jotka ovat ristiriidassa voimassa olevan opetussuunnitelman kanssa. 4.12.2006
Laakso ja Alatalo huolestuivat Sibeliuksen kotitalon maiseman kohtalosta
Kansanedustajat Jaakko Laakso (vas) ja Mikko Alatalo (kesk) pelkäävät hallituksen vastattavaksi jättämässään eduskuntakyselyssä, että Keravan vireillä oleva kaavoitus- ja rakennushanke uhkaa tuhota säveltäjä Jean Sibeliuksen tuotantoon merkittävästi vaikuttaneen kulttuurimaiseman Yli-Keravalla. 20.11.2006
Eduskuntakysely asumisoikeusasukkaiden päätäntävallan lisäämisestä
Asumisoikeusasumisesta oli tarkoitus tehdä maahamme uusi kiinteistöjen hallintamuoto vuokra- ja omistusasumisen väliin skandinaavisten mallien mukaisesti. Tarkoituksena oli, että pääomasijoituksen tehneet asukkaat voisivat itsenäisesti hallita kohteitaan omistamatta kuitenkaan asuntojaan henkilökohtaisesti. 27.10.2006
Hiidenveden kunnostukseen puoli miljoonaa euroa neljän vuoden aikana
Uudenmaan ympäristökeskus on ympäristöministeri Jan-Erik Enestamin mukaan valmistellut esityksen valtion osallistumisesta Hiidenveden kunnostamistoimenpiteiden toteuttamiseen.Vastauksessaan kansanedustaja Jaakko Laakson (vas) kunnostamisen rahoituksesta tekemään eduskuntakyselyyn ministeri toteaa, että Hiidenveden kunnostus nimetään omaksi hankkeeksi, mutta aikaisintaan vasta vuoden 2008 talousarvioon. Laakso olisi halunnut, että hallitus olisi jo syksyn lisäbudjeteissa huolehtinut uusien resurssien suuntaamisesta Hiidenveden kunnostamiseen. 20.10.2006
Eduskuntakysely: "Miksi hallitus vähentää Hiidenveden kunnostamistukea?"
Kansanedustaja Jaakko Laakso (vas) ihmettelee, miksi hallitus on vähentänyt taloudellista tukeaan Hiidenveden kunnostamishankkeille, vaikka järven tila ja veden laatu vaatisivat kiireellisesti lisämäärärahoja. Laakso on jättänyt hallituksen vastattavaksi eduskuntakyselyn Hiidenveden huonosta tilasta. 27.9.2006
Eduskuntakysely: Olkiluodon ydinvoimalaitoksen työllisyysvaikutuksia liioiteltiin
Hallitus joutuu ottamaan kantaa Olkiluodon ydinvoimalaitoksen todellisiin työllisyysvaikutuksiin. Eduskuntakyselyn jättänyt kansanedustaja Jaakko Laakso (vas) epäilee Olkiluodon rakentamisen kotimaisten työllisyysvaikutusten jäävän huomattavasti luvattua vähäisimmiksi. Olkiluodon rakennusurakat ovat pääosin menneet ulkomaisille yrityksille. 10.5.2006
28.9.2005
