Kansanedustaja Aino-Kaisa Pekosen tiedote 24.1.2012
Hämeen Vasemmistoliitto vaati viime marraskuussa, että liikennepoliittisen selonteon kärkihankkeeksi nostetaan pääradan, Pasila-Riihimäki-Hämeenlinna -rataosuuden liikenteellisen välityskyvyn parantaminen. Samalla tulisi korjatuksi myös Riihimäen aseman ratapiha ja asemalaiturit.
Liikenneministeri Merja Kyllönen vieraili tiistaina Riihimäen ratapihalla, jossa hänelle esiteltiin alueen remontti- ja korjaustarpeet.
Riihimäen aseman laitureiden korottamisesta ja raidemuutoksista tehtiin selvitykset vuosina 1999 ja 2000. Korkeiden laitureiden rakentaminen oli ohjelmoitu vuosille 2001 – 2002, mutta suunnitelmat eivät koskaan toteutuneet.
– On välttämätöntä uusia Riihimäen henkilöratapihan raiteisto ja korottaa matkustajaliikenteen laiturit. Riihimäki lienee ainoa suurempi asema Suomessa, jossa laituriremonttia ei ole tehty. Asemalaiturit ovat vanhentuneet ja juniin nouseminen liikuntarajoitteisille ja lasten kanssa kulkeville on erittäin vaikeaa, riihimäkeläinen kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen muistuttaa.
Tällä hetkellä ollaan tekemässä suunnitelmaa Pasila - Riihimäki rataosan välityskyvyn nostamisesta ja yleissuunnitelman pitäisi olla valmis toukokuussa 2012.
Suunnitelmaan kuuluu osana Riihimäen aseman korkeiden laitureiden rakentaminen ja henkilöratapihan raidejärjestelyt, sekä Riihimäen asetinlaitteen uusiminen. Nykyisen asetinlaitteen tekniikka on pääosin 1960- ja 70-luvuilta.
Suunnitelmaan liittyy myös hanke niin sanotun kolmioraiteen rakentamisesta. Se mahdollistaisi Tampere - Kouvola - Tampere välin tavaraliikenteen junien ajamisen suoraan ohi Riihimäen henkilöratapihan.
Nykyisellään nämä junat täytyy ajaa ohi Riihimäen henkilöaseman tavararatapihalle, jossa junien kulkusuunta vaihtuu eli junan veturi vaihdetaan junan toisesta päästä toiseen, jossa kuluu noin tunti. Tämän hetken aikatauluilla näitä junia on 13 – 15 päivästä riippuen. Kymmenen miljoonan euron investoinnilla nopeutettaisiin näiden junien aikatauluja ja lisäksi saavutettaisiin jonkun verran säästöjä henkilöstökustannuksissa.
Ministeri Kyllönen kertoo, että kansallisesti tärkein asia on Helsingin ratapihan ahtauden purkaminen, sillä se parantaisi koko maan junaliikenteen täsmällisyyttä, mahdollistaisi junien lisäämisen raiteilla niin pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä kuin kaukoliikenteessäkin.
Pisara-radan rakentaminen on seuraavan hallituksen tärkeimpiä ratainvestointihankkeita ja aikatauluista on päätös tehtävä tällä hallituskaudella.
– Pisara-radan hyötyjä ei kuitenkaan saada aikaiseksi, ellei pääradan välityskykyä Pasilasta Riihimäen suuntaan kyetä parantamaan jo lähitulevaisuudessa. Siksi Pasila-Riihimäki yleissuunnitelma käynnistettiin jo viime syksynä ja hanke on korkealla, kun hallituksen liikennehankkeista keväällä päätetään, ministeri Kyllönen muistuttaa.
Lisätietoja:
Aino-Kaisa Pekonen 050 512 0119
Kansanedustaja, Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja
Rauli Hirviniemi 040 8626252
Palveluesimies, VR-Yhtymä









