Vasemmistoliitto

Tiedotteet 2012

Nuorten kesätyöpalkka ei saa leikata perheen toimeentulotukea

Sähköposti Tulosta

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintien tiedote 15.5.2011.

Julkisuudessakin esillä olleiden tietojen mukaan joissakin kunnissa tulkitaan lapsen tai nuoren kesätyöstään saama palkka tuloksi, joka pienentää koko perheen saamaa toimeentulotukea. Esimerkiksi Turussa perheen toimeentulotukea on voitu vähentää lapsen kesätöiden vuoksi nuoren perusosan verran eli noin 300 euroa kuukaudessa.

Lue lisää...
 

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakan vappupuhe

Sähköposti Tulosta

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka Joensuussa 1.5.2012


Hyvät kuulijat, hyvät toverit!

On hienoa olla täällä Pohjois-Karjalassa vappuna.
Vappu on työväen juhla, se on opiskelijoiden juhla, vappu on jokaisen suomalaisen juhla. Se on myös unohdetuiksi ja vähäosaisiksi itsensä kokevien juhla.
Vietämme tänä vuonna vappua monenlaisissa tunnelmissa, mutta kuitenkin suurelta osin toiveikkaina. Suomi on toipumassa hitaan kasvun kauteen, joka takaa toivottavasti työtä ja paremman toimeentulon kaikille suomalaisille.  Toimeentulo on taattava myös heille, joilta puuttuu työtä.

Lue lisää...
 

Vasemmistonaiset: Palkkaeron kaventaminen vaatii rahaa, ei työryhmiä

Sähköposti Tulosta

Vasemmistonaisten tiedote 30.4.2012

Vasemmistonaiset kannattaa lämpimästi samapalkkaisuusohjelman puheenjohtaja, professori Pentti Arajärven esitystä siitä, että miesten ja naisten välinen palkkaero kurotaan umpeen parantamalla naisvaltaisten alojen palkkausta.

Lue lisää...
 

Mielenterveyshoitoon pääsy helpommaksi

Sähköposti Tulosta

Kansanedustaja Aino-Kaisa Pekosen tiedote mielenterveyspalveluista 26.4.2012.

Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja ja kansanedustaja, riihimäkeläinen Aino-Kaisa Pekonen vaatii, että mielenterveyshoitoon pääsemisen kynnystä on madallettava ja liika byrokraattisuus on poistettava.

Lue lisää...
 

Suomi soutaa samassa veneessä

Sähköposti Tulosta
Puhereferaatti eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintien ryhmäpuheesta välikysymyskeskustelussa 24.4.2012.

Joiltakin tuntuu unohtuvan se totuus, että myös niin sanotuissa ongelmamaissa asuu ihan tavallisia ihmisiä, joille työn ja toimeentulon menetys on hyvin vakava paikka. Teoreettisia kokonaisvastuita paljon tärkeämpää on, että estetään Euroopan ajautuminen talouden romahdukseen.

Lue lisää...
 


Sivu 1 / 5