Vasemmistoliitto

Perussuomalaisten luottamuspula Puolustusvoimiin ällistyttää

Sähköposti Tulosta

Kansanedustaja Silvia Modigin tiedote puolustusvoimauudistuksesta 9.2.2012.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän 1.varapuheenjohtaja Silvia Modig ihmettelee perussuomalaisten eduskuntaryhmän luottamuksen puutetta maamme puolustusvoimia kohtaan.

- Puolustusvoimauudistuksen malli on tehty asiantuntijatyönä Puolustusvoimissa. Rakenneuudistus on tarpeen Suomen puolustuskyvyn turvaamiseksi, sanoo Modig.

- Tuntuu, että puhuessaan Puolustusvoimien uudistuksesta perussuomalaiset käyvät edelleen talvisotaa. Onneksi elämme rauhanajassa. Meillä on kiittäminen veteraaneja ja edellisiä sukupolvia siitä, että me emme ole saman tilanteen edessä nyt. Sodan ajasta on turvallisuusympäristö kuitenkin muuttunut. Minusta paras taho tekemään Puolustusvoimien rakenteeseen muutos on juuri Puolustusvoimat itse. Luotan Puolustusvoimien osaamiseen näissä ratkaisuissa.

- Puolustusvoimauudistuksessa on kaksi keskeistä kysymystä: turvallisuus ja työllisyys. Työllisyyden ja työntekijöiden kannalta tilanne on todella ikävä. Henkilöstön vähentäminen on aina suru-uutinen.

- Lakkautettaville varuskunta-alueille on suunniteltu äkillisen rakennemuutoksen tukirahoja ja vahvoja tukitoimia. Pelkkä rahanjako ei riitä, vaan on painotettava myös työvoimakoulutuksen ja henkisen avun tärkeyttä. Mahdollisesti eteen tuleva uranvaihto ei ole helppoa vuosikymmenten työn jälkeen. Näistä ihmisistä ja alueista on pidettävä huolta.