Vasemmistoliitto

Presidenttiehdokas Niinistö varsin yksisilmäinen

Sähköposti Tulosta
Kansanedustaja Jari Myllykosken tiedote 12.1.2011

Niinistö korottaisi lakkosakkoja turvatakseen yhteiskuntarauhaa. Näkemys perustuu tilanteeseen, jossa työehtosopimuksen voimassa ollessa työtaistelu on laiton. Niinistöltä jäävät kuitenkin ymmärtämättä lakkojen syntymisten syyt.

- Liian usein Suomessa järjestäytynyt työnantaja syyllistyy työehtosopimuksen, työsopimuslain tai yhteistoimintalain tietoiseen ja röyhkeään rikkomiseen. Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet todella surullisia luottamusmiesten runsaiden irtisanomisten osalta. Toivoisin "työväen" presidenttiehdokkaan kantavan enemmän huolta syistä kuin seurauksista eli sopijaosapuolen kunnioittamisesta. Syyt poistamalla poistuvat laittomat lakot, ei lisäämällä rangaistuksia.

- Luottamusmies on työpaikan työntekijöiden valitsema edustaja, joka valvoo työehtosopimuksen noudattamista ja solmii paikallisia sopimuksia työnantajan kanssa. Laittoman irtisanomuksen kohdistuessa juuri luottamusmieheen tekee se sinällään laittomasta lakosta enemmän kuin ymmärrettävän. Luottamusmiehen työsuhdetta ei pitäisikään päättä ennen oikeuden päätöstä joka arvioi irtisanomisen laillisuuden. Työnantajien korvauksia kaikista työntekijöiden laittomista irtisanomisista tulisi kolminkertaistaa. Myös työntekijöillä on oikeuksia, ei vain velvollisuuksia.

Myllykoski näkee vallalla olevan suuntauksen yhteiskuntarauhan vihollisena, ei sen takuumiehenä.

- Yksipuolisesti kohdistetuilla toimilla ei yhteiskuntarauhaa rakenneta, päinvastoin. Yksipuolinen sanelu johtaa aina rauhattomuuteen. Arabimaiden kansannousut ovat esimerkki tästä.

Lisätietoja: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen , 050 512 0648